Haaveesta suunnitelmaksi

Kouluhommat ovat viime aikoina työllistäneet kovasti, mutta onneksi aikaa on löytynyt myös retkeilypuuhille. Tällä hetkellä valmistaudun hiljalleen kevään pääretkeen eli pääsiäisvaellukseen. Olen myös aloittanut ruokien kuivatusurakan ensi kesän suurvaellusta varten. Ruokien kuivatuksesta ja pääsiäisvaelluksesta seuraa myöhemmin lisää tekstiä. Tämän kirjoituksen aiheena on pitkän retken suunnittelu.

Ensi kesän retken karkea reittisuunnitelma. Tarkemmin suunnitelmaa pääsee tarkastelemaan tästä linkistä.

 

Ajatuksia pitkän retken suunnittelusta

Pitkän vaelluksen yleispiirteinen suunnittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Tällöin stressiä on muiden valmistelujen keskellä vähemmän ja ehtii kunnolla orientoitua retkeen sekä miettiä huolto-ja turvallisuuskysymyksiä. Parin pitkän retken suunnittelukokemuksen perusteella tuntuu siltä, että pitkän, etappeihin jakaantuvan vaelluksen suunnittelu on oikeastaan aika helppoa jos tuntee itsensä vaeltajana ja on jo tottunut lyhyempien reissujen suunnitteluun. Suurin kynnys koko hommassa on siinä, että uskaltaa alkaa oikeasti suunnittelemaan jotain joka on ensiksi tuntunut vain hullulta haaveelta.

Omalla kohdallani pitkän retken suunnittelu etenee osapuilleen seuraavasti. Ensin mietitään, mitä retkeltä haluaa ja valitaan alueet, joilla halutaan liikkua. Sen jälkeen kartoitetaan mahdolliset huoltopisteet eli isommat kylät, joista löytyy posti, matkailutoimintaa tms., johon voi lähettää ruokalaatikon. Ruoka-ja varustekauppojen mahdollinen sijoittuminen reitille kannattaa myös selvittää. Huoltopisteiden avulla matkan voi jakaa luonnollisesti etappeihin. Seuraavaksi joka etapilla kartoitetaan poikkeuksellisen hankalat maastonkohdat ja esteet, kuten isot suoalueet sekä joet ja mietitään, miten niistä selviydytään. Tämän perusteella tehdään karkea reittisuunnitelma ja arvioidaan etappien matkallinen ja ajallinen pituus. Etappien täytyy tietysti olla siinä määrin järkeviä, että selviytyy huoltopisteestä toiseen ja pystyy ruokatäydennyksen ja lyhyen huollon jälkeen myös jatkamaan seuraavalle etapille. Etapin maastoja ja olosuhteita kannattaa myös selvittää ruokalaatikoiden sisältöä silmällä pitäen. Esimerkiksi puuttomat maastot etapilla tietävät sitä, että vastaavaan laatikkoon tulee enemmän retkikaasua. Runsaat kalavedet taas antavat vapauden pakata laatikkoon vähemmän ruokaa (ja enemmän herkkuja!). Lisäksi turvallisuuden kannalta on hyvä kartoittaa tiet sekä ihmisasumukset retkimaastossa ja sen lähettyvillä. Kun kaikki tämä on tehty joka etapille ja retki näyttää kokonaisuutena mahdolliselta, suunnitelma alkaa olla jo aika valmis!

 Perusperiaatteeni on se, että en tee etapeille edeltäkäsin tarkkoja reitti- tai aikataulusuunnitelmia. Kun ei ole tiukkaa suunnitelmaa ja isompia tavoitteita, tuntuu maastossa helpommalta tehdä sellaisia asioita, jotka juuri sillä hetkellä tuntuvat hyviltä. Esimerkiksi tilaisuuden tullen voi pysähtyä tunturinrinteeseen nukkumaan päiväunet tai poikkeuksellisen hienon kalapaikan äärellä voi pysähtyä kalastelemaan rauhassa. Tietysti hidastelut joutuu sitten ennemmin tai myöhemmin korvaamaan tekemällä enemmän töitä. Aikataulussani on siten vain etappien aloitus- ja lopetuspäivät muutaman päivän tarkkuudella. Päivän reittisuunnitelman katson vasta saman päivän aamuna. Suunnitelma etapille on siis tyyliin ” N:n vuorokauden aikana kävelen kylästä A kylään B kiertäen soidensuojelualueen X sen P-puolelta ja ylittäen ison joen Y suunnilleen paikasta Z”.

Näillä ajatuksilla kasattu suunnitelmani ensi kesäksi löytyy tästä linkistä. Olen jokaiseen etappiin lisäillyt joitain mielestäni oleellisia pointteja. Tuon kartan reitti on tosiaan vain suuntaa antava, todellinen reittihän muodostuu vasta maastossa. 

Miksi juuri tämä reitti?

Minulla on tiettyjä vaatimuksia retkelleni. Ensiksikin haluan toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja vaeltaa erämaissa koko kesän. Toiseksi olen aina halunnut vaeltaa Övre Anarjohka nasjonalparkissa (alue Suomi-neidon olkapään päällä). Kolmanneksi pidän vaeltamisesta erityisesti kaukana reiteistä, mönkijäurista ja muista ihmisen tekeleistä, joten kuljen mahdollisimman syrjäisissä erämaissa. Neljänneksi haluan lähteä liikkelle jo toukokuussa, joten lähtöpaikan täytyy olla sellainen että siellä voi tuohon aikaan jalkaisin liikkua. Lisäksi matkalla on oltava vähintään yksi korkeissa maastoissa tehtävä etappi ja lisäksi haluan harjoitella yhden ajallisesti pitkän etapin tekoa turvautuen normaalia enemmän kalastukseen ruoan hankinnassa.

Näillä vaatimuksilla mahdollisiksi lähtöpaikoiksi valikoituivat Kemihaara, Kiiruna ja Ivalo. Kemihaarasta lähdin liikkelle viime kesän retkellä, joten se siitä. Ruotsin maastot Kiirunasta Suomeen ja edelleen Finnmarkiin eivät vain tuntuneet houkuttelevilta eivätkä sopivilta kokonaisuuteen nähden. Ivalossa sitä vastoin tuntui heti hyvältä se, että matkalla Finnmarkiin saisin kulkea Hammastunturin erämaassa, Lemmenjoen kansallispuistossa ja Pöyrisjärven erämaassa, siis juuri sellaisissa maastoissa, joissa normaalisti nautin eniten vaeltamisesta! Tämän takia Näkkälän kylä valikoitui myös yhdeksi huoltopisteeksi. Jatko Övre Anarjohkan etapin jälkeen Karasjoelta Pohjois-Finnmarkiin muodostuikin luontevasti. Viimeisellä etapilla harjoittelen pitkää etappia ja Vätsärin erämaa metsineen ja kalavesineen on siihen sopiva. Kun käytettävissä oleva aikakin pitäisi olla sopiva tällaiseen retkeen, niin tässähän on suunnitelma!

Seuraava urakka ruokien kuivatuksen ohella on ruokalaatikoiden valmistelu. Ruokalaatikoiden kokoaminen ennen reissua on oikeasti iso työ, josta voi seurata stressiä ja jopa pahvisia painajaisia (kokemusta on!).  Laatikkosirkukseen palaan myöhemmin keväällä, kunhan se ajankohtaiseksi muuttuu. Karttoja täytyy myös ryhtyä hiljalleen hankkimaan. 

Tämmöisiä ajatuksia suunnittelusta. Keittiössä kuivuri iloisesti soittelee lähestyvän seikkailun alkusinfoniaa. Tätä viisua kestääkin sitten monta, monta yötä. Eipä siinä mitään, kesällä kaikki vaivat sitten korvaantuvat. Nyt vain korvatulpat korviin ja kuivuvan kaalin tuoksun tuudittamana unten maille…