Kuivattuja unelmia

Suuresta energiankulutuksesta ja varmaankin myös olosuhteista johtuen ruoka on vaeltajalle aivan valtava ilon aihe! Monissa vastoinkäymisissä paras lohtu on lämmin ruoka tai taskussa oleva suklaalevy. Joskus se suklaalevy saattaa olla jopa ainoa lohtu. Koska ruoka on niin tärkeää sekä mielelle että ruumiille, on mielestäni aiheellista myös panostaa sen laatuun.

Olenkin jo aiemmin tässä blogissa mainostanut intoani kasvisten kuivatukseen. Innostuin kuivatuista kasviksista, kun törmäsin vuosi sitten uusiin vaelluskavereihin, jotka sitä antaumuksella harrastavat. Päätin sitten kokeilla itsekin viime kesän pitkää vaellustani varten. Kuivatut kasvikset toimivatkin kertakaikkisen loistavasti! Kasviksilla saa makua, näköä ja vaihtelua muutoin yksipuoliseen vaellusruokaan. Lisäksi kasviksista saa kuitua ja tärkeitä vitamiineja, jotka varsinkin pitkällä reissulla ja yksipuolisella ruoalla voivat jäädä muuten vähiin. Hienointa kuivatuksessa on kuitenkin se, kuinka vähän kasviksista lopulta jää jäljelle, kun kaikki vesi on haihdutettu. Esimerkiksi 1,7kg painavasta kaalista jäi kuivatuksen jälkeen jäljelle 125g! Hartiat kiittävät! 

Kasviksia voi kuivattaa helpoiten kiertoilmauunissa tai sitten varsinaisella kasviskuivurilla. Tänä keväänä kasvisten kuivatus käy tehokkaasti, koska sain kaveriltani lainaan toisen kuivurin. Kuivaus on periaatteessa helppoa puuhaa. Pilkotaan kasvikset, mahdollisesti ryöpätään ne, asetellaan kuivuriin ja odotetaan 10-18 tuntia. Ikävänä puolena on kuivureiden aikaansaama meteli. Viime viikkojen ajan kuivuriduo on jyllännyt keittiössä lähes yötä päivää ja olen joutunut oleskelemaan kotona korvatulpat korvissa, myös nukkuessa. Tuntuu siltä, että ääni käy koko ajan häiritsevämmäksi. Ensin se muistutti imuria, sitten ruohonleikkuria, nyt lähinnä suihkumoottoria. Onneksi jäljellä on enää yksi setti tomaattia, sitten korvat saavat levätä. Kuivatusta tänä keväänä helpottaa myös se, että saan ostettua perunat ja porkkanat valmiiksi kuivattuina Himangan kasviskuivaamosta. Kuivattua sipulia saa monista tavallisista marketeista. Laskeskelin, että kesän retkelle tarvitsen tomaattia ja paprikaa molempia 7,5kg (märkäpainossa), kaalia 8kg, sipulia 5kg sekä perunaa ja porkanaa molempia 8kg.

Vaelluksella käytän kuivattuja kasviksia sekä lounaalla että päivällisellä. Lounasta varten laitan aamulla muovipulloon muutaman desin vettä ja  kasviksia sekä soijarouhetta, jos sitä on tarkoitus lounaalla syödä. Aamupalan ja lounaan välisenä aikana kasvikset imevät vettä ja palautuvat lähes kuivatusta edeltäneeseen muotoonsa ja ovat valmiita käytettäväksi lounassa. Lounaan jälkeen laitan taas päivällisellä syötävät kasvikset pulloon likoamaan.

Kasvisten kuivattamisesta ja käytöstä on netti täynnä hyviä ohjeita ja mielipiteitä, joiden pariin Google avuliaasti johdattanee. Itse tykkään tästä sivustosta, kirjakin on hyvä.

Kuivatuksessa tietysti on oma työnsä. Kysymys lienee siitä, kuinka paljon on valmis näkemään vaivaa vaellusruokien eteen. Mikäli vaivaa jaksaa nähdä, ovat kuivatuksen mahdollisuudet rajattomat! Erikoisin tuntemistani kuivatukseen sopivista elintarvikkeista on fetajuusto, jota paljon käytänkin lyhyemmillä retkillä. Luultavasti löytyy vielä paljon erikoisempiakin kuivatuksen kohteita. Voisikohan taakan keventämiseksi myös huumorintajun kuivattaa? Voi tosin olla, että se ei enää tämän kuivemmaksi tule... 

Vaelluksen kartasto

Karttojen hankkiminen voi olla yllättävän työläs osa pitkän reissun valmistelua ja siihenkin kannattaa varata aikaa. Hankin karttoja kahdella tavalla: ostamalla kaupasta ja tehtailemalla itse.

Ostokartat ovat helppo ja kätevä ratkaisu. Kun hyvän kartan on kerran ostanut, siitä voi tuleville retkille napata kopiokoneella helposti uuden kartan. Näin alkuperäinen pysyy priimakunnossa loputtomiin. Suomesta saa kyllä kattavasti ostokarttoja, mutta laatu ja mittakaava-valikoima vaihtelevat. Ison mittakaavan laadukas maastokartta on erityisesti hyvä sijoitus, koska yhdelle ainoalle karttalehdelle mahtuu laajoja erämaa-alueita useiden retkien tarpeiksi. Kesän vaelluksella käytän Hammastunturin erämaassa ja Lemmenjoen Kansallispuistossa kopioita Karttakeskuksen kartoista mittakaavaltaan 1:100 000. Finnmarkista puolestaan en kertakaikkiaan löydä järkeviä kaupallisia karttoja. Lisäksi Pöyrisjärven ja Vätsärin erämaista kyllä löytyy ostokarttoja, mutta niissä juurikin laatu tai mittakaava jättävät toivomisen varaa. Täytyy siis turvautua toiseen menetelmään eli karttatehtailuun netin ilmaisten karttatietokantojen avulla.

Netistä löytyy nykyään todella hyvin karttoja monessa mittakaavassa: esimerkkeinä Retkikartta, Norgeskart ja Länskarta. Ongelmaksi muodostuu se, että näiden sivustojen tarjoamat karttatulosteet eivät ole kovin käytännöllisiä pitkälle retkelle. Onneksi netistä löytyy myös ilmaisohjelmia, joilla näistä tietokannoista saa helposti tehtailtua juuri sellaisia karttoja kuin tarve vaatii ja ihan ilmaiseksi. Haittapuolena on oikeastaan vain tietokone-kikkailussa menetetty aika. Yhden etapin karttojen tekemiseen menee omilla vaatimattomilla tietokonetaidoillani noin yksi arki-ilta.

Fetch-mapilla tehty kartta Pöyrisjärven erämaasta. Klikkaamalla kartan saa isommaksi.

Ohjelma nimeltä Fetch_map on hyvä tehtäessä karttoja Suomen alueista. Ohjelma hakee internetistä halutulta alueelta halutussa mittakaavassa karttoja, jotka se sitten liimaa yhteen yhdeksi, halutun kokoiseksi karttalehdeksi. Karttadatan lähteenä voi käyttää useita tietokantoja. Itse käytän Metsähallituksen Retkikartan  mittakaavan 1:25 000 karttoja, joista ohjelma yhdistelee ja skaalaa A3-paperin kokoisen kartan mittakaavassa 1:75 000. Tällainen kartta vastaa maastossa noin 21km x 30km:n kokoista aluetta. Ohjelman käyttö vaatii hieman opettelua, mutta muutaman harjoituskartan jälkeen homma sujuu helposti ja tuloksena syntyy todella laadukkaita karttoja. Tietokoneelta vie jonkin verran aikaa kaivaa netistä karttatietoa, mutta sen ajan voi käyttää hyväksi vaikkapa pilkkomalla kasviksia kuivureihin.

Koska fetch_map toimii vain Suomen kartoille, täytyy löytää konsti saada tehtyä karttoja myös Norjan puolelta. Tähän käytän ohjelmaa nimeltä MapGrabber. MapGrabber kykenee tekemään halutun kokoisia karttoja nettisivujen vieritettävistä kartoista. Norjan karttoja olen tehnyt norgeskart.no- nettisivuston avulla. Ohjelman käyttöliittymä on erittäin yksinkertainen: näytöllä olevalle kartalle merkitään leikattavan alueen vasen yläkulma ja oikea alakulma. Lisäksi ohjelmalle kerrotaan, kuinka monta valitun kokoista aluetta valmiiseen karttaan tulee sivu-ja pystysuunnassa. Sen jälkeen ohjelma hoitaa loput. Valitettavasti MapGrabberilla on fetch_mapiin verrattuna vaikeampi säätää kartan mittakaavaa ja kartalle päätyvää aluetta. Riittävällä säätämisellä saa kuitenkin aikaan kelvollista jälkeä. Toisaalta MapGrabber on huomattavasti nopeampi.

MapGrabberilla tehty kartta osasta Övre Anarjohkan kansallispuistoa Finnmarkissa.

 Kaikenkaikkiaan karttakysymykset on Suurvaelluksen osalta nyt ratkottu. A3- kokoisia karttoja tulee tietysti aika iso kasa. Onneksi etappien kartat voi kätevästi ripotella vastaaviin ruokalaatikoihin, joten mukana ei tarvitse sentään kuljettaa koko Pohjois-Skandinavian atlasta. Karttoihini Suomen maastoista olen todella tyytyväinen: yksityiskohtia löytyy hyvin ja mittakaavat ovat sopivat. Kartat Norjasta eivät ole niin hyviä, mutta kuitenkin kelvollisia. Isot käyrävälit ja Suomen karttoihin verrattuna vähäiset yksityiskohdat tulevat vaatimaan tarkkuutta suunnistettaessa Eteläisen Finnmarkin tasaisemmissa maastoissa. Edessä voi siis olla mukava ja mielenkiintoinen suunnistushaaste! Kartan ja kompassin tuijottelua odotellessa...

Kesäkuntoon!

 Fjällrävenin Kajka-rinkan logokettu on talven ajan kaihoisasti pimeästä varustekaapista katsellut että eikö pääsisi ulkoilemaan. Talvivaelluksilla ahkio on rinkan syrjäyttänyt jo aikaa sitten, joten loppusyksystä lähtien kettureppu on pysynyt visusti sisällä aina viime viikonloppuun asti. Silloin eräänä aurinkoisena iltana kaivoin rinkan kaapista, keräilin kämpästä kaikenlaista tavaraa kirjoista, teltasta, vesipulloista ja valurautapaistinpannusta lähtien, pakkasin ne rinkkaan ja lähdin kävelemään kevätiltaan rinkka selässä ja kumisaappaat jalassa. Rinkan selkäänheittäminen ja selkätuntuma toivat mielen täyteen monia hienoja vaellusmuistoja niin, että suupielet hivuttautuivat vastustamattomasti korvia kohti. Vaikka vaellusmuistojen tuoma hyvä mieli jo itsessään olisi ollut kävelylenkin väärti, avasin tällä lenkillä myös Suurvaelluksen treenikauden.

Enään 5 viikkoa ja maisema vaihtuu!

 Treenikauteni pitää sisällään tunnin tai kahden kävelylenkkejä vähintään joka toinen ilta rinkka selässä ja saappaat jalassa. Tavoitteena on totuttaa kroppaa, erityisesti jalat, kävelyyn raskaan rinkan kanssa. Näin alussa rinkassa on massaa noin 20kg. Jahka kroppaa tottuu tähän ja askel alkaa tuntua liian kevyeltä, lisään rinkkaan 5kg tavaraa. Kun 25kg:n kanssa kintut alkavat taas liikkua turhan vikkelään,  lisään vielä 5kg. Tavoitteena on saada 30kg:n rinkka kulkemaan mukavasti näillä kävelylenkeillä. Lopullinen kropan totuttaminen kesän vaellukseen tapahtuu ensimmäisellä etapilla Hammastunturin erämaassa. Tällä etapilla keskimääräinen päivämatka on muihin etappeihin verrattuna lyhyempi juuri tämän takia.

Onko tällaisesta harjoituksesta hyötyä? Kokemuksesta voin sanoa että kyllä on!

Suurin huolenaiheeni ennen viime kesän pitkää vaellusta oli, kestäisivätkö jalkani reissun rasitukset vai olisivatko ne parin viikon tai kuukauden päästä niin pahasti rakoilla, etten voisi enää jatkaa. Tämän huolen siivittämänä aloitin kuukausi ennen retkeä samanlaisen harjoitusjakson kuin nyt. Lopulta kaikki sitten menikin paljon odotettua paremmin ja treenikausi oli menestys: koko reissulla jalkoihin tuli ainoastaan yksi, helposti compeedilla hoidettu rakko ja sekin ihan alkumatkasta! Muutenkin kroppa kesti reissun rasitukset todella hyvin, selkä- ja hartiavaivojakaan ei ollut ollenkaan.

On hämmästyttävää, kuinka nopeasti kroppa tottuu kantamaan rinkkaa. Ensimmäisenä iltana lähes ylivoimaisen raskas rinkka tuntuu jo muutaman harjoituslenkin jälkeen paljon kevyemmältä. Myöhemmin vaelluksellakin on paljon mukavampaa, kun kävelykuntoa löytyy heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Harjoituslenkeillä saa myös mukavasti päivän liikunta-ja ulkoiluannoksen. Jos ei huvita yksi tallustaa, lenkille voi houkutella kavereita seuraksi. Ajoittamalla lenkin sopivasti iltaan voi samalla reissulla nautiskella auringonlaskusta ja toisaalta välttää kätevästi sen ajan, jolloin ihmisiä on eniten lenkkipoluilla ja muilla ulkoilureiteillä. Jostakin syystä ihmisiä kun tuntuu ihmetyttävän ja hymyilyttävän vastaantulija, jolla on iso rinkka selässä ja kumisaappaat jalassa. Eipä siinä mitään, täytyy vain hymyillä takaisin. Kai se on hyvä hymylihaksiakin treenata, sillä viiden viikon päästä erämaan laidalla on taatusti hymy herkässä !

Kävelylenkkien lomassakin voi nauttia pienistä luontoelämyksistä. Auringonlaskuun ei kyllästy koskaan!

Kumisaapas vai vaelluskenkä?

Olen koko ikäni ollut kumisaapasmies. Kaikki retkeni, niin pitkät kuin lyhyet olen tehnyt kumisaappailla. Jalkaan ensin ohut sukka, siihen päälle villasukka, sujautetaan jalka sopivaan saappaaseen ja avot! Ei paremmasta väliä. Rakkoja tulee todella harvoin enkä koe jalan hikoontumista ongelmaksi. "Nilkan tuen" puutetta,  johon vaelluskenkäihmiset usein vetoavat kumisaappaita parjatessaan, en ole myöskään kokenut ongelmaksi vaikka kaikenmaailman kivikoissa olen rinkan kanssa rymynnyt. Lisäksi kumisaapas on nopea ja helppo sujauttaa jalkaan tai ottaa jalasta pois. Myös sen kuivatus nuotiolla tai auringossa käy helposti.

Minulla ei ole kokemusta vaelluskengillä kävelystä. Muutaman kerran olen kaupassa käyttänyt vaelluskenkää jalassa, siinä kaikki. Ehkäpä juuri siksi olen kumisaapasmiehenä monesti katsonut vaelluskenkäihmisten retkeilyä pieni säälin tunne rinnassa. Kaikki näyttää niin vaikealta. Vaelluskenkä on hidas laittaa jalkaan ja samaten hidas ottaa pois. Vaelluskenkien varret ovat auttamatta lyhyet, mistä on kosteissa ja soisissa maastoissa ennen pitkää seurauksena märät kengät. Monesti puronvarressa vaelluskenkäihminen joutuu kauan etsiskelemään paikkaa, josta hän kuivin jaloin yli pääsisi. Sillä välin kumisaapasmies katselee touhua puron toiselta puolelta kuivin jaloin ja päätään pudistellen. Lisäksi laadukkaat vaelluskengät maksavat kaksi tai jopa kolme kertaa enemmän kuin hyvät kumisaappaat. Hyvä puoli vaelluskengissä lienee se, että sukat eivät pääse pyörimään jaloissa. Tätä ongelmaa kieltämättä joskus esiintyy kumisaapasmiehellä. Ehkäpä vaelluskenkien hyvät ominaisuudet kuitenkin voittavat niiden ongelmat, mene ja tiedä. Ehkäpä en vain tiedä paremmasta. Joka tapauksessa, kumisaappaan ylivertaisuuteen olen syvästi uskonut. Viime kesään asti.

Viime kesän pitkällä vaelluksella Kemihaarasta Kilpisjärvelle mielikuvani kumisaappaan ylivertaisuudesta sai ikävän särön. Lähdin matkaan totutusti luotettavilla Muckboot-saappaillani. Kyseiset saappaat olivat kestäneet kovaa käyttöä jo 5 vuotta ja luotin niihin kuin kallioon. Kuitenkin 4. päivänä kävellessäni Luirojärven itäpuolella heräsin ajatuksistani ihmettelemään kummallista läpsyttävää ääntä. Ääni kuului aina oikean jalan askeleella. Hetken tutkiskelun jälkeen huomasin että kengän pohja oli irronnut kärjestä lähtien noin 10cm:n matkalta. Onneksi pohjan alla oli vielä ohut muovipohja, joten vielä eivät varvut kutitelleet varpaita. Eipä siinä mitään,  ilmastointiteippi hoiti homman ja vaikka matkalla pitikin suorittaa teippauksia ja liimauksia, kävelin helposti seuraavat 5 päivää Saariselälle. Siellä menin retkeilytarvikekauppaan ja ostin uudet nokialaiset, kuulemma kovaan käyttöön suunnitellut vaelluskumisaappaat, malliltaan Trek Outlast. Kengät tuntuivat uutuudestaan huolimatta heti alusta lähtien todella hyviltä ja jatkoin iloisin mielin matkaa. Vain 10 päivää myöhemmin oikean jalan saappaasta petti sauma Vaskojokivarressa Lemmenjoen kansallispuistossa. Viikkoa myöhemmin molemmissa saappaisa olikin jo reikiä. Yritin tietysti saappaita paikata, mutta eiväthän ne paikat saumojen kohdilla kauaa pysy. Tilanteen teki vielä kiusallisemmaksi se, että loppumatkalla Kilpisjärvelle ei enää ollut kauppoja, josta olisi voinut saada kunnon kengät. Koko loppuaika, noin 5 viikkoa, piti siis kävellä enemmän tai vähemmän kosteilla saappailla. Noh, loppujen lopuksi kostea kenkä kävelyyn tottuneessa jalassa kesällä ei ole mikään ongelma. Myöhemmin Ouluun palattuani sain takuun kautta tilalle uudet samanmalliset saappaat. Ne uudet sitten kestivät ainakin syksyn retket ihan hyvin.

Tämän kokemuksen jälkeen olin pitkään sitä mieltä, että seuraavalle pitkälle kesävaellukselle hankin vaelluskengät nimeenomaan niiden paremman kestävyyden takia. Olen kuitenkin viimeviikkojen aikana tullut toisiin ajatuksiin, koska edellä mainituista syistä vaelluskengät eivät vieläkään innosta. Lähden siis kesän Suurvaellukselle tutuilla ja toimivilla kumisaappailla. Ostan lähipäivinä vielä toiset saappaat varalle ja kävelen ne ennen lähtöä sopiviksi ja annan ne kaverilleni tarvittaessa pohjoiseen reitin varrelle lähetettäviksi. Lisäksi viime kesän tapaan mukaan lähtee kevyet leirikengät, joita voi tarpeen tullen käyttää myös vesistönylityksissä. Eiköhän tällä järjestelyllä pärjää. Kesällähän ei haittaa vaikka kävelyyn tottunut jalka olisikin vähän kostea. Märissä saappaissahan on myös yksi positiivinen puoli: sukat eivät pyöri jaloissa!

Eräseikkailu Muotkatunturin erämaassa 18-29.3.

Edellisestä kirjoituksesta onkin vierähtänyt jo aikaa. Syynä tähän ei suinkaan ole valmistautumiskiireet kesän suurvaellukseen, vaan taannoisen pääsiäisvaelluksen valmistelut ja tietysti itse vaellus. Kerron tässä kirjoituksessa tuosta retkestä.

Pääsiäisvaellus 2016: Erämaa, flunssa ja riekkoja

Tämänvuotinen pääsiäisvaellus suuntautui Lemmenjoen kansallispuistoon ja Muotkatunturin erämaa-alueelle. Suunnitelmana oli lähteä liikkeelle Lemmenjoelta tutusta Njurkulahden kylästä ja hiihtää pohjoiseen ensin Angelintien ja Vaskojoen yli Muotkatunturin erämaan puolelle ja siitä edelleen pohjoiseen erämaa-alueen läpi aina Karigasniementielle. Aikaa tämän retken tekemiseen olisi 10 kokonaista päivää ja matkaa kertyisi noin 120km. Tavoitteena retkeilystä nauttimisen lisäksi olisi edelleen harjoitella talvisen yksinvaelluksen rutiineja, erityisesti nuotioleireilyyn liittyviä asioita sekä kokeilla lisäruoan hankkimista riekonmetsästyksen muodossa. Vaikka olenkin harrastanut kanalintumetsästystä jonkin verran, tämä olisi ensimmäinen kerta, kun kokeilen riekkojahtia talvella. Ulkopaikkakuntalaisille lupia tuntuu heltiävän kohtuullisen helposti (http://www.eraluvat.fi/). Valitettavasti luvat ovat todella kalliita, 15€/päivä. Päiväluvalla saa pyydystää kolme riekkoa. Ostin lupia Muotkatunturin erämaahan muutamille päiville.
 

Retken reitti. Tarkemmin kuvaa ja sinisellä merkattuja maamerkkejä voi tarkastella tästä linkistä.

Päivän matkustamisen jälkeen pääsen lähtemään Lemmenjoelta myöhään iltapäivällä. Heti lähtiessä tuntuu taas hienolta päästä reissuun! Kaupunkielämän kiireet jäävät joen toiselle puolelle. Sääkin on aloituspäiväksi mitä mainioin, pakkasta muutama aste ja keli tyyni ja puolipilvinen. Tosin Oulun yllä viikkoja jatkuneen harmauden jälkeen vähäinenkin auringonpaiste tuntuu lähes kesäisen lämpimältä, jos ei kropassa niin ainakin mielessä. Ensimmäisen päivän hiihdon aikana osoittautuu myös, että hiihtohanki on loistava, sillä edellisellä viikolla Föhn-tuuli oli sulattanut lumia ja nyt uudelleen kylmenneet ilmat olivat kovettaneet hangen. Lähtökohdat retkelle ovat siis täydelliset. Pidän ensimmäisen päivän lyhyenä ja leiriydyn Hanhijärvien pohjoispuolelle heti kun pääsen pois kansallispuiston rajoitusosasta.

Aloituspäivän tunnelmia Lemmenjoelta. Tällä kelillä kelpaa lähteä reissuun!

Seuraavina päivinä hiihtelen suunnitelman mukaan kohti pohjoista metsiä, soita ja puronvarsia pitkin. Metsissä näkyy ja kuuluu mukavasti merkkejä elämän heräämisestä. Pikkulinnut laulavat, kuukkelit tulevat uteliaasti katselemaan puuhiani ja helmipöllökin käy tervehtimässä. Kolmantena päivänä ylitän Angelintien ja Vaskojoen. Kelit pysyvät päivästä toiseen samanlaisina. Aurinkoa ja heikkoa yöksi tyyntyvää tuulta. Yöt ovat kirkkaita, tyyniä ja kylmiä. Eräänä aamuna mittaan pakkaslukemaksi -24 astetta. Kunnon talvivarustus on siis todellakin tarpeen. Koska kelit ovat niin komeat ja vakaat, nukun kolme ensimmäistä yötä nuotiokuopassa. On todella tunnelmallista iltaisin nukkumaan mennessä hiipuvan tulen vieressä katsella Otavan ja kuun kilpajuoksua taivaalla. 

Leiriytyessä lumi lentää! Nuotiokuopasta kannattaa tehdä niin iso, että sinne sopii nuotio, makuualusta, polttopuuvarasto ja kuivatustila.  Myös polttopuiden pilkkominen on paljon helpompaa kuopassa kuin pehmeässä hangessa.

Nuotiokuopassa köllötellen voi kovallakin pakkasella mukavasti puuhailla kaikenlaista, vaikkapa lukea tenttiin.

Auringonnousun tarkkailua Šáddejávrella.

Kolmantena aamuna liikkeelle lähtiessäni tunnen karheutta kurkussa sekä vilua, joka ei sillä kelillä kuulu asiaan. Haiskahtaa flunssalta. Ei kai sentään, ei voi olla niin huono tuuri. Noh, flunssahan siitä kuitenkin päivän aikana kehittyy. Hiihtelen loppupäivän kuitenkin vielä ihan hyvissä voimissa, maisemiakin käyn matkalla kukkuloilla katselemassa. Iltapäivällä leiriydyn Dávimuš Šáddevárrin eteläpuolella pieneen suon keskellä olevaan metsäsaarekkeeseen. Tauti tuntuu hiljalleen pahenevan. Paikalta löytyy hyvin polttopuuta ja paikka on riittävän suojassa kylmältä tuulelta, joten tässä on hyvä pysähtyä tarvittaessa sairastamaan. Taivasalla nukkuminen loppui valitettavasti tähän flunssaan. Näin jälkikäteen ajatellen ehkä juuri tuo taivasalla nukkuminen altisti flunssalle. Ehkäpä jätän seuraavalla talvireissulla ulkonanukkumisen retken loppupuolelle.

Tyypillistä Muotkatunturin erämaan eteläosan maastoa. Mäntymetsiä ja koivikoita, paljakkaa vähän. Ihanteellista maastoa eräretkeilyyn!

Saukon jäljet on helppo tunnistaa. Lapissa näkee ilahduttavan paljon saukkojen asuttamia puroja ja jokia!

Dávimuš Šáddevárri. Suon keskellä olevassa metsäsaarekkeessa pidän sairasleiriä pari yötä.

Seuraava päivä meneekin pääasiassa lepäillessä teltassa tai nuotion ääressä kuumaa vettä hörppien. Käyn välillä vähän hiihtelemässä riekkojahdissa läheisissä koivikoissa, mutta eihän se sairaana oikein innosta. Linnut ovat olleet todella arkoja päiväkausia. Ilmeisesti jääkerros hangen päällä aiheuttaa sen, että linnut lähtevät heti aistiessaan kulkijan. Näin ollen ei ole mitään mahdollisuutta päästä riittävän lähelle ja saada lisää ruokaa.

Lepopäivän jälkeen olo on hieman kohentunut ja päätän kokeilla kuntoani siirtymällä muutaman kilometrin päässä olevalle Kurtojoen kämpälle. Alku tuntuu hyvältä, mutta ensimmäisessä nousussa kyllä huomaa, että hiihtokunto on poissa. Saavun jo aamupäivällä kämpälle, teen puita, haen vettä, syön lounaan ja painun makuupussiin.

Kurtojoen kämpälle.

 Päivän aikana kämpällä käy pari poromiestä syömässä eväitä. On mukava jutella ja vaihtaa kuulumisia paikallisten kanssa. Miehet ovat lappilaiseen tavaan hyvin välittömiä. Toinen miehistä ei puhu suomea, joten miesten puhuessa keskenään saan tilaisuuden kuulla puhuttavan saamen kieltä. On hienoa kuulla, miten kartalla olevat, itselle vaikeat saamenkieliset paikannimet kuulostavat heidä sanominaan täysin luonnollisista. Kerrottuani flunssan iskeneen matkalla toinen miehistä antaa välittömästi ensiapulaukustaan buranaa ja panacodia. Mukavan keskusteluhetken jälkeen miehet jatkavat matkaa ja toivottavat parempia vointeja. Vieraista ilahtuneena päätän jatkaa tenttiin lukua. Seuraavan päivän kunto jännittää. Mikäli hiihtokunto ei ala paranemaan, täytyy pian alkaa harkitsemaan suunnitelman muuttamista.

Seuraavana päivänä tunnen oloni taas paremmaksi ja päätän jatkaa matkaa syvemmälle erämaahan. Auringonvalo tulvii sisään tuvan ikkunoista. Teen vanhat tutut aamupuuhat: mysliä kera kiisselin ja näkkileivän naamaan, termospullot ja kenttäpullo täyteen vettä sekä kuivalounas kuuman veden kanssa lounastermariin. Tuttuun tapaan otan ruokatermarin kahvasta kiinni ja heilautan muutaman kerran. Seuraavassa hetkessä ruokatermari lentää tuvan lattiaan ja kallisarvoinen couscous sekä kuivatut oliivit ja fetajuustot ja muut höysteet leviävät lattialle (ja housuille). Toivuttuani ihmetyksestä huomaan että toisessa kourassa on edelleen ruokatermarin kahva ja siinä kiinni termarin korkin suulake korkkeineen. Ruotsalainen insinööri ei ihan loppuun asti ole tätä termaria näköjään miettinyt. Onneksi termarin saa vielä korjattua, milläs muullakaan kuin ilmastointiteipillä! Mukanani on myös yksi ylimääräinen lounas, joten siivoushommien jälkeen pääsen matkaan ja koko episodi lähinnä naurattaa.

Kurtojoen kämppä on pieni, kodikas ja hyvin huollettu sekä todella komealla paikalla. Suosittelen!

Hiihtelen koilliseen pitkin Kurtojokivartta ja isoja soita. Matkalla huomaan mäntymetsien kadonneen ja näkökenttään jokapuolelle ilmestyneen laeltaan puhtaanvalkoisia tuntureita. Tämä tietää työläämpää polttopuunhankintaa. Hiihtokunto ei vieläkään ole hyvä, mutta matka etenee, kun pitää taukoja. 

Untuvatakki, kuuma juoma ja suklaa, niistä on hyvä tauko tehty!

Leiriydyn iltapäivällä Guoroscearkkečohkkan länsipuolelle ison suon reunaan koivumetsän laitaan. Leiripaikka laaksossa on retken komein. Tuntureita näkyy joka puolella, iso suo antaa näkyvyyttä ja koivumetsät luovat kuitenkin kodikasta tunnelmaa. Koska paikka on niin hieno ja toisaalta koska flunssa kaipaa parantelua, päätän pysyä seuraavan päivän paikallani. Sen päivän vietänkin hiihdellen laaksossa auringonpaisteessa maisemia ihaillen ja riekkoja etsien. Linnut ovat edelleen todella arkoja eikä ole toivoakaan saaliista. Vaan se ei haittaa, nautin päivästä valtavasti! Löydän laaksosta myös tuoreet ahman jäljet. Iltapäivällä sää muuttu; taivas menee pilveen ja alkaa sataa sakeasti lunta. Lunta tupruttaakin koko illan ja yön.

Kuu nousee valaisemaan leiripaikkaa Guoroscearkkečohkkan liepeillä. Tällaisten hetkien takia kannattaa lähteä erämaahan.

Retken virallinen revontulikuva.

Ahman jälki.

Tarpin alla tuuli ja lumisade eivät haittaa nuotiotouhuja.

Ahkio kannattaa pysäköidä aivan teltan oven eteen purkamisen ja pakkaamisen helpottamiseksi. Kuulostaa mitättömältä, mutta helpottaa elämää, erityisesti huonolla säällä.

Seuraavana aamuna lumisade on lakannut ja keli on taas aurinkoinen. Olokin tuntuu taas hitusen paremmalta, joten pakkaan leirin ja jatkan matkaani kohti Kielajokea. Vitilunta on tullut noin 10cm ja siksi liikkuminen on vihdoin hiljaista.Millähän mielellä riekot tästä ovat?
Pari tuntia hiihdeltyäni näen kaukana tuoreet riekon jäljet lumella. Irrotan aisat vyötäröltä, kaivan ahkiosta pienoiskiväärin ja lähden hiljaa hiihtelemään jälkien suuntaan välillä pysähdellen tähystämään ja kiikaroimaan. Jonkin aikaa hiihdeltyäni havaitsenkin riekon noin 50 metrin päässä jähmettyneenä taipuneen koivun oksan alle. Lataan kiväärin, tuen sen puuta vasten, tähtään ja puristan liipaisinta.
 Näköjään linnut ovat nyt tosiaankin kesyyntyneet. Ihmeellistä miten niiden käytös voi täysin muuttua yhdessä yössä. Saan jonkin matkan päästä vielä toisenkin riekon. Kolmaskin olisi samassa paikassa saatavissa, mutta minulle riittää kaksi, kolmea en jaksaisi syödä. Illalla teen riekoista käristyksen. Tuore liha maistuu uskomattoman hyvältä, olenhan edeltävän viikon popsinut soijarouhetta vähintään kerran päivässä eri lisukkeilla. 

Yhtäkkiä riekkoja näki avopaikoilla. Kuvan lintu jatkoi rauhallisesti syömäpuuhia, vaikka tarkkailin sitä keskeltä suota noin 70 metrin päästä. Tässä vaiheessa olin jo saanut kylliksi saalista iltaa varten, joten vaihdoin kiväärin kameraan.

Tieto tulevasta riekkoillallisesta ja täydestä vatsasta saa suksen luistamaan!

Riekkokäristys kypsyy tunturikoivunuotiolla Kielajokivarressa. Tämän idyllisempää iltaa erämaassa on vaikea kuvitella.

Matka jatkuu Kielajokivartta pohjoiseen. Sää on muuttunut todella lämpimäksi ja pilviseksi, yöpakkaset ovat loppuneet. Tämä tietää sitä, että toissa yönä satanut lumi alkaa ennen pitkää tarttua suksen pohjaan, ellei asialle mitään tee. Lisäksi pitää alkaa huolestumaan hiihtohangen pettämisestä. Jossakin vaiheessa päivää lumi yrittääkin tarttua suksenpohjaan, mutta edellisellä reissulla hyväksi todettu jäänesto hoitaa homman ja suksi kulkee. Seuraavana, retken viimeisenä kokonaisena päivänä aurinko paistaa todella lämpimästi ja hanki alkaa iltapäivällä toden teolla pettää. Tässä vaiheessa olen kuitenkin jo varsin lähellä Karigasniementietä ja maasto on tasaista suota, joten matka ei käy liian rasittavaksi. Viimeisen yön vietän Sulaojan lähellä  Luomusjoen tulipaikalla tien pohjoispuolella. Vaikka nuotiopaikalla leirin pystytys on helppoa, kaipaan erämaahan nuotiokuoppaan koivunuotion äärelle köllöttelemään.

Muotkatunturin erämaa jää taakse ja samalla päättyy minun osaltani talvivaelluskausi tältä keväältä.

Loppuajatuksia

 

Kaikenkaikkiaan retki oli jälleen todella onnistunut, vaikka vastuksia oli yllättävän paljon. Varusteiden osalta vastuksiin lasken rikkoontuneen somman, hajonneen ruokatermarin, kumisaappaan, jonka pohjan sauma petti ja lisäksi palanut kintas. Pahin vastus tietysti oli kesken matkan iskenyt flunssa, mutta onneksi hiihtokeli oli niin hyvä, että oli aikaa ottaa muutama päivä rennosti ja parannella tautia.Nämä vastukset ovat kuitenkin pieniä uusiin kokemuksiin ja oppeihin verrattuna. Onnistunut talvinen riekkojahti ja riekkoillallinen olivat kokemuksina ikimuistoisia. Toimivan nuotioleirin pystytykseen sain hyvin oppia ja rutiinia, tästä on hyvä lähteä kehittämään asioita eteenpäin. Lopuksi itse Muotkatunturin erämaa oli todellakin tutustumisen arvoinen. Alue sopii hyviin oman tyylini mukaiseen eräretkeilyyn ja palaankin sinne taatusti vielä useaan otteeseen.

Tällainen oli pääsiäisvaellukseni tänä vuonna. Seuraava vaellus onkin sitten kesän suurvaellus. Valmistelujen kanssa alkaakin  tulla jo kiire, ihan perinteisesti. Vaan eipä huolta, aikaa on vielä yli puolitoista kuukautta. Ei muuta kuin kasviskuivurit hurisemaan!

Joskus käy tuuri ja taukoa saa viettää luonnon lepotuolissa.