Eräseikkailu Muotkatunturin erämaassa 18-29.3.

Edellisestä kirjoituksesta onkin vierähtänyt jo aikaa. Syynä tähän ei suinkaan ole valmistautumiskiireet kesän suurvaellukseen, vaan taannoisen pääsiäisvaelluksen valmistelut ja tietysti itse vaellus. Kerron tässä kirjoituksessa tuosta retkestä.

Pääsiäisvaellus 2016: Erämaa, flunssa ja riekkoja

Tämänvuotinen pääsiäisvaellus suuntautui Lemmenjoen kansallispuistoon ja Muotkatunturin erämaa-alueelle. Suunnitelmana oli lähteä liikkeelle Lemmenjoelta tutusta Njurkulahden kylästä ja hiihtää pohjoiseen ensin Angelintien ja Vaskojoen yli Muotkatunturin erämaan puolelle ja siitä edelleen pohjoiseen erämaa-alueen läpi aina Karigasniementielle. Aikaa tämän retken tekemiseen olisi 10 kokonaista päivää ja matkaa kertyisi noin 120km. Tavoitteena retkeilystä nauttimisen lisäksi olisi edelleen harjoitella talvisen yksinvaelluksen rutiineja, erityisesti nuotioleireilyyn liittyviä asioita sekä kokeilla lisäruoan hankkimista riekonmetsästyksen muodossa. Vaikka olenkin harrastanut kanalintumetsästystä jonkin verran, tämä olisi ensimmäinen kerta, kun kokeilen riekkojahtia talvella. Ulkopaikkakuntalaisille lupia tuntuu heltiävän kohtuullisen helposti (http://www.eraluvat.fi/). Valitettavasti luvat ovat todella kalliita, 15€/päivä. Päiväluvalla saa pyydystää kolme riekkoa. Ostin lupia Muotkatunturin erämaahan muutamille päiville.
 

Retken reitti. Tarkemmin kuvaa ja sinisellä merkattuja maamerkkejä voi tarkastella tästä linkistä.

Päivän matkustamisen jälkeen pääsen lähtemään Lemmenjoelta myöhään iltapäivällä. Heti lähtiessä tuntuu taas hienolta päästä reissuun! Kaupunkielämän kiireet jäävät joen toiselle puolelle. Sääkin on aloituspäiväksi mitä mainioin, pakkasta muutama aste ja keli tyyni ja puolipilvinen. Tosin Oulun yllä viikkoja jatkuneen harmauden jälkeen vähäinenkin auringonpaiste tuntuu lähes kesäisen lämpimältä, jos ei kropassa niin ainakin mielessä. Ensimmäisen päivän hiihdon aikana osoittautuu myös, että hiihtohanki on loistava, sillä edellisellä viikolla Föhn-tuuli oli sulattanut lumia ja nyt uudelleen kylmenneet ilmat olivat kovettaneet hangen. Lähtökohdat retkelle ovat siis täydelliset. Pidän ensimmäisen päivän lyhyenä ja leiriydyn Hanhijärvien pohjoispuolelle heti kun pääsen pois kansallispuiston rajoitusosasta.

Aloituspäivän tunnelmia Lemmenjoelta. Tällä kelillä kelpaa lähteä reissuun!

Seuraavina päivinä hiihtelen suunnitelman mukaan kohti pohjoista metsiä, soita ja puronvarsia pitkin. Metsissä näkyy ja kuuluu mukavasti merkkejä elämän heräämisestä. Pikkulinnut laulavat, kuukkelit tulevat uteliaasti katselemaan puuhiani ja helmipöllökin käy tervehtimässä. Kolmantena päivänä ylitän Angelintien ja Vaskojoen. Kelit pysyvät päivästä toiseen samanlaisina. Aurinkoa ja heikkoa yöksi tyyntyvää tuulta. Yöt ovat kirkkaita, tyyniä ja kylmiä. Eräänä aamuna mittaan pakkaslukemaksi -24 astetta. Kunnon talvivarustus on siis todellakin tarpeen. Koska kelit ovat niin komeat ja vakaat, nukun kolme ensimmäistä yötä nuotiokuopassa. On todella tunnelmallista iltaisin nukkumaan mennessä hiipuvan tulen vieressä katsella Otavan ja kuun kilpajuoksua taivaalla. 

Leiriytyessä lumi lentää! Nuotiokuopasta kannattaa tehdä niin iso, että sinne sopii nuotio, makuualusta, polttopuuvarasto ja kuivatustila.  Myös polttopuiden pilkkominen on paljon helpompaa kuopassa kuin pehmeässä hangessa.

Nuotiokuopassa köllötellen voi kovallakin pakkasella mukavasti puuhailla kaikenlaista, vaikkapa lukea tenttiin.

Auringonnousun tarkkailua Šáddejávrella.

Kolmantena aamuna liikkeelle lähtiessäni tunnen karheutta kurkussa sekä vilua, joka ei sillä kelillä kuulu asiaan. Haiskahtaa flunssalta. Ei kai sentään, ei voi olla niin huono tuuri. Noh, flunssahan siitä kuitenkin päivän aikana kehittyy. Hiihtelen loppupäivän kuitenkin vielä ihan hyvissä voimissa, maisemiakin käyn matkalla kukkuloilla katselemassa. Iltapäivällä leiriydyn Dávimuš Šáddevárrin eteläpuolella pieneen suon keskellä olevaan metsäsaarekkeeseen. Tauti tuntuu hiljalleen pahenevan. Paikalta löytyy hyvin polttopuuta ja paikka on riittävän suojassa kylmältä tuulelta, joten tässä on hyvä pysähtyä tarvittaessa sairastamaan. Taivasalla nukkuminen loppui valitettavasti tähän flunssaan. Näin jälkikäteen ajatellen ehkä juuri tuo taivasalla nukkuminen altisti flunssalle. Ehkäpä jätän seuraavalla talvireissulla ulkonanukkumisen retken loppupuolelle.

Tyypillistä Muotkatunturin erämaan eteläosan maastoa. Mäntymetsiä ja koivikoita, paljakkaa vähän. Ihanteellista maastoa eräretkeilyyn!

Saukon jäljet on helppo tunnistaa. Lapissa näkee ilahduttavan paljon saukkojen asuttamia puroja ja jokia!

Dávimuš Šáddevárri. Suon keskellä olevassa metsäsaarekkeessa pidän sairasleiriä pari yötä.

Seuraava päivä meneekin pääasiassa lepäillessä teltassa tai nuotion ääressä kuumaa vettä hörppien. Käyn välillä vähän hiihtelemässä riekkojahdissa läheisissä koivikoissa, mutta eihän se sairaana oikein innosta. Linnut ovat olleet todella arkoja päiväkausia. Ilmeisesti jääkerros hangen päällä aiheuttaa sen, että linnut lähtevät heti aistiessaan kulkijan. Näin ollen ei ole mitään mahdollisuutta päästä riittävän lähelle ja saada lisää ruokaa.

Lepopäivän jälkeen olo on hieman kohentunut ja päätän kokeilla kuntoani siirtymällä muutaman kilometrin päässä olevalle Kurtojoen kämpälle. Alku tuntuu hyvältä, mutta ensimmäisessä nousussa kyllä huomaa, että hiihtokunto on poissa. Saavun jo aamupäivällä kämpälle, teen puita, haen vettä, syön lounaan ja painun makuupussiin.

Kurtojoen kämpälle.

 Päivän aikana kämpällä käy pari poromiestä syömässä eväitä. On mukava jutella ja vaihtaa kuulumisia paikallisten kanssa. Miehet ovat lappilaiseen tavaan hyvin välittömiä. Toinen miehistä ei puhu suomea, joten miesten puhuessa keskenään saan tilaisuuden kuulla puhuttavan saamen kieltä. On hienoa kuulla, miten kartalla olevat, itselle vaikeat saamenkieliset paikannimet kuulostavat heidä sanominaan täysin luonnollisista. Kerrottuani flunssan iskeneen matkalla toinen miehistä antaa välittömästi ensiapulaukustaan buranaa ja panacodia. Mukavan keskusteluhetken jälkeen miehet jatkavat matkaa ja toivottavat parempia vointeja. Vieraista ilahtuneena päätän jatkaa tenttiin lukua. Seuraavan päivän kunto jännittää. Mikäli hiihtokunto ei ala paranemaan, täytyy pian alkaa harkitsemaan suunnitelman muuttamista.

Seuraavana päivänä tunnen oloni taas paremmaksi ja päätän jatkaa matkaa syvemmälle erämaahan. Auringonvalo tulvii sisään tuvan ikkunoista. Teen vanhat tutut aamupuuhat: mysliä kera kiisselin ja näkkileivän naamaan, termospullot ja kenttäpullo täyteen vettä sekä kuivalounas kuuman veden kanssa lounastermariin. Tuttuun tapaan otan ruokatermarin kahvasta kiinni ja heilautan muutaman kerran. Seuraavassa hetkessä ruokatermari lentää tuvan lattiaan ja kallisarvoinen couscous sekä kuivatut oliivit ja fetajuustot ja muut höysteet leviävät lattialle (ja housuille). Toivuttuani ihmetyksestä huomaan että toisessa kourassa on edelleen ruokatermarin kahva ja siinä kiinni termarin korkin suulake korkkeineen. Ruotsalainen insinööri ei ihan loppuun asti ole tätä termaria näköjään miettinyt. Onneksi termarin saa vielä korjattua, milläs muullakaan kuin ilmastointiteipillä! Mukanani on myös yksi ylimääräinen lounas, joten siivoushommien jälkeen pääsen matkaan ja koko episodi lähinnä naurattaa.

Kurtojoen kämppä on pieni, kodikas ja hyvin huollettu sekä todella komealla paikalla. Suosittelen!

Hiihtelen koilliseen pitkin Kurtojokivartta ja isoja soita. Matkalla huomaan mäntymetsien kadonneen ja näkökenttään jokapuolelle ilmestyneen laeltaan puhtaanvalkoisia tuntureita. Tämä tietää työläämpää polttopuunhankintaa. Hiihtokunto ei vieläkään ole hyvä, mutta matka etenee, kun pitää taukoja. 

Untuvatakki, kuuma juoma ja suklaa, niistä on hyvä tauko tehty!

Leiriydyn iltapäivällä Guoroscearkkečohkkan länsipuolelle ison suon reunaan koivumetsän laitaan. Leiripaikka laaksossa on retken komein. Tuntureita näkyy joka puolella, iso suo antaa näkyvyyttä ja koivumetsät luovat kuitenkin kodikasta tunnelmaa. Koska paikka on niin hieno ja toisaalta koska flunssa kaipaa parantelua, päätän pysyä seuraavan päivän paikallani. Sen päivän vietänkin hiihdellen laaksossa auringonpaisteessa maisemia ihaillen ja riekkoja etsien. Linnut ovat edelleen todella arkoja eikä ole toivoakaan saaliista. Vaan se ei haittaa, nautin päivästä valtavasti! Löydän laaksosta myös tuoreet ahman jäljet. Iltapäivällä sää muuttu; taivas menee pilveen ja alkaa sataa sakeasti lunta. Lunta tupruttaakin koko illan ja yön.

Kuu nousee valaisemaan leiripaikkaa Guoroscearkkečohkkan liepeillä. Tällaisten hetkien takia kannattaa lähteä erämaahan.

Retken virallinen revontulikuva.

Ahman jälki.

Tarpin alla tuuli ja lumisade eivät haittaa nuotiotouhuja.

Ahkio kannattaa pysäköidä aivan teltan oven eteen purkamisen ja pakkaamisen helpottamiseksi. Kuulostaa mitättömältä, mutta helpottaa elämää, erityisesti huonolla säällä.

Seuraavana aamuna lumisade on lakannut ja keli on taas aurinkoinen. Olokin tuntuu taas hitusen paremmalta, joten pakkaan leirin ja jatkan matkaani kohti Kielajokea. Vitilunta on tullut noin 10cm ja siksi liikkuminen on vihdoin hiljaista.Millähän mielellä riekot tästä ovat?
Pari tuntia hiihdeltyäni näen kaukana tuoreet riekon jäljet lumella. Irrotan aisat vyötäröltä, kaivan ahkiosta pienoiskiväärin ja lähden hiljaa hiihtelemään jälkien suuntaan välillä pysähdellen tähystämään ja kiikaroimaan. Jonkin aikaa hiihdeltyäni havaitsenkin riekon noin 50 metrin päässä jähmettyneenä taipuneen koivun oksan alle. Lataan kiväärin, tuen sen puuta vasten, tähtään ja puristan liipaisinta.
 Näköjään linnut ovat nyt tosiaankin kesyyntyneet. Ihmeellistä miten niiden käytös voi täysin muuttua yhdessä yössä. Saan jonkin matkan päästä vielä toisenkin riekon. Kolmaskin olisi samassa paikassa saatavissa, mutta minulle riittää kaksi, kolmea en jaksaisi syödä. Illalla teen riekoista käristyksen. Tuore liha maistuu uskomattoman hyvältä, olenhan edeltävän viikon popsinut soijarouhetta vähintään kerran päivässä eri lisukkeilla. 

Yhtäkkiä riekkoja näki avopaikoilla. Kuvan lintu jatkoi rauhallisesti syömäpuuhia, vaikka tarkkailin sitä keskeltä suota noin 70 metrin päästä. Tässä vaiheessa olin jo saanut kylliksi saalista iltaa varten, joten vaihdoin kiväärin kameraan.

Tieto tulevasta riekkoillallisesta ja täydestä vatsasta saa suksen luistamaan!

Riekkokäristys kypsyy tunturikoivunuotiolla Kielajokivarressa. Tämän idyllisempää iltaa erämaassa on vaikea kuvitella.

Matka jatkuu Kielajokivartta pohjoiseen. Sää on muuttunut todella lämpimäksi ja pilviseksi, yöpakkaset ovat loppuneet. Tämä tietää sitä, että toissa yönä satanut lumi alkaa ennen pitkää tarttua suksen pohjaan, ellei asialle mitään tee. Lisäksi pitää alkaa huolestumaan hiihtohangen pettämisestä. Jossakin vaiheessa päivää lumi yrittääkin tarttua suksenpohjaan, mutta edellisellä reissulla hyväksi todettu jäänesto hoitaa homman ja suksi kulkee. Seuraavana, retken viimeisenä kokonaisena päivänä aurinko paistaa todella lämpimästi ja hanki alkaa iltapäivällä toden teolla pettää. Tässä vaiheessa olen kuitenkin jo varsin lähellä Karigasniementietä ja maasto on tasaista suota, joten matka ei käy liian rasittavaksi. Viimeisen yön vietän Sulaojan lähellä  Luomusjoen tulipaikalla tien pohjoispuolella. Vaikka nuotiopaikalla leirin pystytys on helppoa, kaipaan erämaahan nuotiokuoppaan koivunuotion äärelle köllöttelemään.

Muotkatunturin erämaa jää taakse ja samalla päättyy minun osaltani talvivaelluskausi tältä keväältä.

Loppuajatuksia

 

Kaikenkaikkiaan retki oli jälleen todella onnistunut, vaikka vastuksia oli yllättävän paljon. Varusteiden osalta vastuksiin lasken rikkoontuneen somman, hajonneen ruokatermarin, kumisaappaan, jonka pohjan sauma petti ja lisäksi palanut kintas. Pahin vastus tietysti oli kesken matkan iskenyt flunssa, mutta onneksi hiihtokeli oli niin hyvä, että oli aikaa ottaa muutama päivä rennosti ja parannella tautia.Nämä vastukset ovat kuitenkin pieniä uusiin kokemuksiin ja oppeihin verrattuna. Onnistunut talvinen riekkojahti ja riekkoillallinen olivat kokemuksina ikimuistoisia. Toimivan nuotioleirin pystytykseen sain hyvin oppia ja rutiinia, tästä on hyvä lähteä kehittämään asioita eteenpäin. Lopuksi itse Muotkatunturin erämaa oli todellakin tutustumisen arvoinen. Alue sopii hyviin oman tyylini mukaiseen eräretkeilyyn ja palaankin sinne taatusti vielä useaan otteeseen.

Tällainen oli pääsiäisvaellukseni tänä vuonna. Seuraava vaellus onkin sitten kesän suurvaellus. Valmistelujen kanssa alkaakin  tulla jo kiire, ihan perinteisesti. Vaan eipä huolta, aikaa on vielä yli puolitoista kuukautta. Ei muuta kuin kasviskuivurit hurisemaan!

Joskus käy tuuri ja taukoa saa viettää luonnon lepotuolissa.