Kouluhommat ovat viime aikoina työllistäneet kovasti, mutta
onneksi aikaa on löytynyt myös retkeilypuuhille. Tällä hetkellä valmistaudun
hiljalleen kevään pääretkeen eli pääsiäisvaellukseen. Olen myös aloittanut
ruokien kuivatusurakan ensi kesän suurvaellusta varten. Ruokien kuivatuksesta ja
pääsiäisvaelluksesta seuraa myöhemmin lisää tekstiä. Tämän kirjoituksen aiheena
on pitkän retken suunnittelu.
Ensi kesän retken karkea reittisuunnitelma. Tarkemmin suunnitelmaa pääsee tarkastelemaan tästä linkistä. |
Ajatuksia pitkän retken suunnittelusta
Pitkän vaelluksen yleispiirteinen suunnittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin.
Tällöin stressiä on muiden valmistelujen keskellä vähemmän ja ehtii kunnolla
orientoitua retkeen sekä miettiä huolto-ja turvallisuuskysymyksiä. Parin pitkän
retken suunnittelukokemuksen perusteella tuntuu siltä, että pitkän, etappeihin
jakaantuvan vaelluksen suunnittelu on oikeastaan aika helppoa jos tuntee
itsensä vaeltajana ja on jo tottunut lyhyempien reissujen suunnitteluun. Suurin
kynnys koko hommassa on siinä, että uskaltaa alkaa oikeasti suunnittelemaan
jotain joka on ensiksi tuntunut vain hullulta haaveelta.
Omalla kohdallani pitkän retken suunnittelu etenee osapuilleen
seuraavasti. Ensin mietitään, mitä retkeltä haluaa ja valitaan alueet, joilla halutaan liikkua. Sen jälkeen kartoitetaan mahdolliset huoltopisteet eli isommat
kylät, joista löytyy posti, matkailutoimintaa tms., johon voi lähettää
ruokalaatikon. Ruoka-ja varustekauppojen mahdollinen sijoittuminen reitille
kannattaa myös selvittää. Huoltopisteiden avulla matkan voi jakaa luonnollisesti
etappeihin. Seuraavaksi joka etapilla kartoitetaan poikkeuksellisen hankalat
maastonkohdat ja esteet, kuten isot suoalueet sekä joet ja mietitään, miten
niistä selviydytään. Tämän perusteella tehdään karkea reittisuunnitelma ja
arvioidaan etappien matkallinen ja ajallinen pituus. Etappien täytyy tietysti olla siinä määrin
järkeviä, että selviytyy huoltopisteestä toiseen ja pystyy ruokatäydennyksen ja lyhyen huollon jälkeen myös jatkamaan seuraavalle etapille. Etapin maastoja ja olosuhteita
kannattaa myös selvittää ruokalaatikoiden sisältöä silmällä pitäen. Esimerkiksi
puuttomat maastot etapilla tietävät sitä, että vastaavaan laatikkoon tulee
enemmän retkikaasua. Runsaat kalavedet taas antavat vapauden pakata laatikkoon
vähemmän ruokaa (ja enemmän herkkuja!). Lisäksi turvallisuuden kannalta on hyvä kartoittaa
tiet sekä ihmisasumukset retkimaastossa ja sen lähettyvillä. Kun kaikki tämä on
tehty joka etapille ja retki näyttää kokonaisuutena mahdolliselta,
suunnitelma alkaa olla jo aika valmis!
Perusperiaatteeni on se, että en tee etapeille
edeltäkäsin tarkkoja reitti- tai aikataulusuunnitelmia. Kun ei ole tiukkaa suunnitelmaa ja isompia tavoitteita, tuntuu maastossa helpommalta
tehdä sellaisia asioita, jotka juuri sillä hetkellä tuntuvat hyviltä.
Esimerkiksi tilaisuuden tullen voi pysähtyä tunturinrinteeseen nukkumaan
päiväunet tai poikkeuksellisen hienon kalapaikan äärellä voi pysähtyä
kalastelemaan rauhassa. Tietysti hidastelut joutuu sitten ennemmin tai myöhemmin korvaamaan tekemällä enemmän töitä. Aikataulussani on siten vain etappien aloitus- ja
lopetuspäivät muutaman päivän tarkkuudella. Päivän reittisuunnitelman katson
vasta saman päivän aamuna. Suunnitelma etapille on siis tyyliin ” N:n
vuorokauden aikana kävelen kylästä A kylään B kiertäen
soidensuojelualueen X sen P-puolelta ja ylittäen ison joen Y suunnilleen
paikasta Z”.
Näillä ajatuksilla kasattu suunnitelmani ensi kesäksi löytyy
tästä linkistä. Olen jokaiseen etappiin lisäillyt joitain mielestäni oleellisia
pointteja. Tuon kartan reitti on tosiaan vain suuntaa antava, todellinen
reittihän muodostuu vasta maastossa.
Miksi juuri tämä reitti?
Minulla on tiettyjä vaatimuksia retkelleni. Ensiksikin haluan toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja vaeltaa erämaissa koko kesän. Toiseksi olen aina halunnut vaeltaa Övre Anarjohka nasjonalparkissa (alue Suomi-neidon olkapään päällä). Kolmanneksi pidän vaeltamisesta erityisesti kaukana reiteistä, mönkijäurista ja muista ihmisen tekeleistä, joten kuljen mahdollisimman syrjäisissä erämaissa. Neljänneksi haluan lähteä liikkelle jo toukokuussa, joten lähtöpaikan täytyy olla sellainen että siellä voi tuohon aikaan jalkaisin liikkua. Lisäksi matkalla on oltava vähintään yksi korkeissa maastoissa tehtävä etappi ja lisäksi haluan harjoitella yhden ajallisesti pitkän etapin tekoa turvautuen normaalia enemmän kalastukseen ruoan hankinnassa.
Näillä vaatimuksilla mahdollisiksi lähtöpaikoiksi valikoituivat Kemihaara, Kiiruna ja Ivalo. Kemihaarasta lähdin liikkelle viime kesän retkellä, joten se siitä. Ruotsin maastot Kiirunasta Suomeen ja edelleen Finnmarkiin eivät vain tuntuneet houkuttelevilta eivätkä sopivilta kokonaisuuteen nähden. Ivalossa sitä vastoin tuntui heti hyvältä se, että matkalla Finnmarkiin saisin kulkea Hammastunturin erämaassa, Lemmenjoen kansallispuistossa ja Pöyrisjärven erämaassa, siis juuri sellaisissa maastoissa, joissa normaalisti nautin eniten vaeltamisesta! Tämän takia Näkkälän kylä valikoitui myös yhdeksi huoltopisteeksi. Jatko Övre Anarjohkan etapin jälkeen Karasjoelta Pohjois-Finnmarkiin muodostuikin luontevasti. Viimeisellä etapilla harjoittelen pitkää etappia ja Vätsärin erämaa metsineen ja kalavesineen on siihen sopiva. Kun käytettävissä oleva aikakin pitäisi olla sopiva tällaiseen retkeen, niin tässähän on suunnitelma!Seuraava urakka ruokien kuivatuksen ohella on ruokalaatikoiden valmistelu. Ruokalaatikoiden kokoaminen ennen reissua on oikeasti iso työ, josta voi seurata stressiä ja jopa pahvisia painajaisia (kokemusta on!). Laatikkosirkukseen palaan myöhemmin keväällä, kunhan se ajankohtaiseksi muuttuu. Karttoja täytyy myös ryhtyä hiljalleen hankkimaan.
Tämmöisiä ajatuksia suunnittelusta. Keittiössä kuivuri iloisesti soittelee lähestyvän seikkailun alkusinfoniaa. Tätä viisua kestääkin sitten monta, monta yötä. Eipä siinä mitään, kesällä kaikki vaivat sitten korvaantuvat. Nyt vain korvatulpat korviin ja kuivuvan kaalin tuoksun tuudittamana unten maille…