perjantai 26. helmikuuta 2016

Haaveesta suunnitelmaksi


Kouluhommat ovat viime aikoina työllistäneet kovasti, mutta onneksi aikaa on löytynyt myös retkeilypuuhille. Tällä hetkellä valmistaudun hiljalleen kevään pääretkeen eli pääsiäisvaellukseen. Olen myös aloittanut ruokien kuivatusurakan ensi kesän suurvaellusta varten. Ruokien kuivatuksesta ja pääsiäisvaelluksesta seuraa myöhemmin lisää tekstiä. Tämän kirjoituksen aiheena on pitkän retken suunnittelu.

Ensi kesän retken karkea reittisuunnitelma. Tarkemmin suunnitelmaa pääsee tarkastelemaan tästä linkistä.

 

Ajatuksia pitkän retken suunnittelusta

Pitkän vaelluksen yleispiirteinen suunnittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Tällöin stressiä on muiden valmistelujen keskellä vähemmän ja ehtii kunnolla orientoitua retkeen sekä miettiä huolto-ja turvallisuuskysymyksiä. Parin pitkän retken suunnittelukokemuksen perusteella tuntuu siltä, että pitkän, etappeihin jakaantuvan vaelluksen suunnittelu on oikeastaan aika helppoa jos tuntee itsensä vaeltajana ja on jo tottunut lyhyempien reissujen suunnitteluun. Suurin kynnys koko hommassa on siinä, että uskaltaa alkaa oikeasti suunnittelemaan jotain joka on ensiksi tuntunut vain hullulta haaveelta.
Omalla kohdallani pitkän retken suunnittelu etenee osapuilleen seuraavasti. Ensin mietitään, mitä retkeltä haluaa ja valitaan alueet, joilla halutaan liikkua. Sen jälkeen kartoitetaan mahdolliset huoltopisteet eli isommat kylät, joista löytyy posti, matkailutoimintaa tms., johon voi lähettää ruokalaatikon. Ruoka-ja varustekauppojen mahdollinen sijoittuminen reitille kannattaa myös selvittää. Huoltopisteiden avulla matkan voi jakaa luonnollisesti etappeihin. Seuraavaksi joka etapilla kartoitetaan poikkeuksellisen hankalat maastonkohdat ja esteet, kuten isot suoalueet sekä joet ja mietitään, miten niistä selviydytään. Tämän perusteella tehdään karkea reittisuunnitelma ja arvioidaan etappien matkallinen ja ajallinen pituus. Etappien täytyy tietysti olla siinä määrin järkeviä, että selviytyy huoltopisteestä toiseen ja pystyy ruokatäydennyksen ja lyhyen huollon jälkeen myös jatkamaan seuraavalle etapille. Etapin maastoja ja olosuhteita kannattaa myös selvittää ruokalaatikoiden sisältöä silmällä pitäen. Esimerkiksi puuttomat maastot etapilla tietävät sitä, että vastaavaan laatikkoon tulee enemmän retkikaasua. Runsaat kalavedet taas antavat vapauden pakata laatikkoon vähemmän ruokaa (ja enemmän herkkuja!). Lisäksi turvallisuuden kannalta on hyvä kartoittaa tiet sekä ihmisasumukset retkimaastossa ja sen lähettyvillä. Kun kaikki tämä on tehty joka etapille ja retki näyttää kokonaisuutena mahdolliselta, suunnitelma alkaa olla jo aika valmis!
 Perusperiaatteeni on se, että en tee etapeille edeltäkäsin tarkkoja reitti- tai aikataulusuunnitelmia. Kun ei ole tiukkaa suunnitelmaa ja isompia tavoitteita, tuntuu maastossa helpommalta tehdä sellaisia asioita, jotka juuri sillä hetkellä tuntuvat hyviltä. Esimerkiksi tilaisuuden tullen voi pysähtyä tunturinrinteeseen nukkumaan päiväunet tai poikkeuksellisen hienon kalapaikan äärellä voi pysähtyä kalastelemaan rauhassa. Tietysti hidastelut joutuu sitten ennemmin tai myöhemmin korvaamaan tekemällä enemmän töitä. Aikataulussani on siten vain etappien aloitus- ja lopetuspäivät muutaman päivän tarkkuudella. Päivän reittisuunnitelman katson vasta saman päivän aamuna. Suunnitelma etapille on siis tyyliin ” N:n vuorokauden aikana kävelen kyläs A kylään B kiertäen soidensuojelualueen X sen P-puolelta ja ylittäen ison joen Y suunnilleen paikasta Z”.
Näillä ajatuksilla kasattu suunnitelmani ensi kesäksi löytyy tästä linkistä. Olen jokaiseen etappiin lisäillyt joitain mielestäni oleellisia pointteja. Tuon kartan reitti on tosiaan vain suuntaa antava, todellinen reittihän muodostuu vasta maastossa. 

Miksi juuri tämä reitti?

Minulla on tiettyjä vaatimuksia retkelleni. Ensiksikin haluan toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja vaeltaa erämaissa koko kesän. Toiseksi olen aina halunnut vaeltaa Övre Anarjohka nasjonalparkissa (alue Suomi-neidon olkapään päällä). Kolmanneksi pidän vaeltamisesta erityisesti kaukana reiteistä, mönkijäurista ja muista ihmisen tekeleistä, joten kuljen mahdollisimman syrjäisissä erämaissa. Neljänneksi haluan lähteä liikkelle jo toukokuussa, joten lähtöpaikan täytyy olla sellainen että siellä voi tuohon aikaan jalkaisin liikkua. Lisäksi matkalla on oltava vähintään yksi korkeissa maastoissa tehtävä etappi ja lisäksi haluan harjoitella yhden ajallisesti pitkän etapin tekoa turvautuen normaalia enemmän kalastukseen ruoan hankinnassa.
Näillä vaatimuksilla mahdollisiksi lähtöpaikoiksi valikoituivat Kemihaara, Kiiruna ja Ivalo. Kemihaarasta lähdin liikkelle viime kesän retkellä, joten se siitä. Ruotsin maastot Kiirunasta Suomeen ja edelleen Finnmarkiin eivät vain tuntuneet houkuttelevilta eivätkä sopivilta kokonaisuuteen nähden. Ivalossa sitä vastoin tuntui heti hyvältä se, että matkalla Finnmarkiin saisin kulkea Hammastunturin erämaassa, Lemmenjoen kansallispuistossa ja Pöyrisjärven erämaassa, siis juuri sellaisissa maastoissa, joissa normaalisti nautin eniten vaeltamisesta! Tämän takia Näkkälän kylä valikoitui myös yhdeksi huoltopisteeksi. Jatko Övre Anarjohkan etapin jälkeen Karasjoelta Pohjois-Finnmarkiin muodostuikin luontevasti. Viimeisellä etapilla harjoittelen pitkää etappia ja Vätsärin erämaa metsineen ja kalavesineen on siihen sopiva. Kun käytettävissä oleva aikakin pitäisi olla sopiva tällaiseen retkeen, niin tässähän on suunnitelma!

Seuraava urakka ruokien kuivatuksen ohella on ruokalaatikoiden valmistelu. Ruokalaatikoiden kokoaminen ennen reissua on oikeasti iso työ, josta voi seurata stressiä ja jopa pahvisia painajaisia (kokemusta on!).  Laatikkosirkukseen palaan myöhemmin keväällä, kunhan se ajankohtaiseksi muuttuu. Karttoja täytyy myös ryhtyä hiljalleen hankkimaan. 

Tämmöisiä ajatuksia suunnittelusta. Keittiössä kuivuri iloisesti soittelee lähestyvän seikkailun alkusinfoniaa. Tätä viisua kestääkin sitten monta, monta yötä. Eipä siinä mitään, kesällä kaikki vaivat sitten korvaantuvat. Nyt vain korvatulpat korviin ja kuivuvan kaalin tuoksun tuudittamana unten maille…

perjantai 19. helmikuuta 2016

Kohti uutta seikkailua!


Viime kesänä tein ensimmäisen pitkän vaellukseni. Tuo retki vei kulkuni Lapin halki Kemihaarasta Kilpisjärvelle. Vaellus kesti 52 päivää ja matkaa kertyi aika tarkasti 650km. Tuosta innostuneena lähden ensi kesäksi jälleen pohjoiseen vaeltamaan. Tämä seuraavakin retki on pitkä. Hyvin pitkä. Innostavan, jännittävän, kuumottavan, ehkä jopa uuvuttavan pitkä. Aikaa on noin 80 päivää eli koko kesälomani. Vaellus suuntautuu Suomen Lapin ja Norjan Finnmarkin syrjäisimpiin erämaihin ja matkaa kertynee lähemmäs 1000km. Todennäköisesti tulen taittamaan suurimman osan matkasta jälleen yksin.

Ryhdyn kirjoittamaan tätä blogia osittain omaksi ilokseni, sillä tykkään kirjoittaa ja valokuvata ja osittain siksi, että pitkistä vaelluksista kiinnostuneet ihmiset voisivat saada apua ja ideoita omia retkiään varten. Kerron kevään aikana siitä, miten valmistaudun vaellukseeni sekä myös kevättalven retkistäni. Kesällä kirjoitan mahdollisuuksien mukaan matkan varrella olevista kylistä muutaman kirjoituksen.

En väitä, että teen asioita parhaalla mahdollisella tai ainoalla oikealla tavalla. Kerron vain, miten teen asiat itselleni toimivalla tavalla. Ehkäpä nämä konstit toimivat muillekin. Monet tuttavapiirini ihmiset ovat kertoneet olevansa kiinnostuneita pitkistä vaelluksista ja toisaalta vastaavia blogeja ei tunnu juuri löytyvän Suomesta, joten ehkäpä tällaisella blogilla on kysyntää. Mukavuussyistä kirjoitan blogia ainakin toistaiseksi nimimerkin takaa.

Päivä päivältä lähtöpäivä lähenee ja jännitys kasvaa vaikka on vasta helmikuu! Edessä on toki jälleen kova työ valmistelujen kanssa ja raskas reissu. Samalla edessä on taatusti antoisa ja jännittävä seikkailu, lukemattomia hienoja luontokokemuksia sekä yksinkertaista eräelämää. Tällä reissulla on hintansa ajassa, euroissa ja ehkä muissakin asioissa, mutta kun on valtava palo tehdä jotain niin silloin ei kannata hintaa miettiä. Solekko sumplia asiat ja lähteä!

PS. Hankin blogiini kuvitusta viime viikolla vaeltaessani UKK-puistossa. Kuvituksen kannalta pahaksi onneksi koko viikon satoi vettä/räntää/lunta, joten kuvitus on vielä varsin harmaata. Muuten retki onnistui todella muikeasti. Kirjoittelen tuosta retkestä myöhemmin lisää. Eiköhän se kuvitus tästä kirkkaammaksi muutu kun kevät etenee...