Etappi 1: Keväinen Hammastunturi

Terveisiä Lemmenjoelta! Suurvaelluksen ensimmäinen etappi Ivalosta Hammastunturin erämaan halki sujui hyvin ja aika leppoisissa tunnelmissa tutun retkikaverini seurassa. Kelit olivat vuodenaikaan nähden todella hienot ja lämpimät, ainoastaan pari sadepäivää osui kohdallemme. Otimmekin olosuhteista kaiken irti kiireettömien aamupuuhien, päiväunien sekä taivasalla nukuttujen öiden muodossa. Pääsimme myös kalan makuun parilla järvellä.

Oli hienoa nähdä, miten joka paikassa uusi elämä oli juuri nousemassa taas esiin talven jäljiltä. Ensimmäisiä vihreitä versoja puski esiin sieltä täältä, lintujen laulu täytti kaikki metsät ja vesien rannat sekä pienen pieniä vasoja kipitti porotokkien mukana. Pysähdyimme usein pitkiksi ajoiksi makoilemaan metsäkankaille tai tunturipaljakalle vain kuuntelemaan ja katselemaan ympärillemme. Huomasin että pieni kiikari tuo paljon lisää ulottuvuutta luonnon tarkkailuun.

Lisää juttua kuvien kera tältä ensimmäiseltä etapilta seuraa syksyllä reissun jälkeen, jahka saan kuvat käsiteltyä ja tarinat kirjoiteltua.

Kaverini lähti aamulla kotiinpäin, kiitokset hänelle mainiosta retkiseurasta. Hammastunturin erämaan etappi oli hyvä kenraaliharjoitus seikkailuun, joka toden teolla alkaa vasta nyt. Jalat ovat tottuneet kävelyyn ja varusteet on testattu toimiviksi. Ikäväksi yllätykseksi kompassini hajosi matkalla, mutta onneksi kaverini myi minulle uuden suunnannäyttäjän. Jännittävintä on nyt alkava pitkä yksinvaellusosuus, jota suunnitelman toteutuessa jatkuu kokonaista pari kuukautta. Jännittävää, mutta samalla innostavaa!

Nyt olen Ahkun tuvalla pakkaamassa rinkkaa ja hieman lepäämässä. Illalla matka taas jatkuu joen yli erämaahan ja seuraavalle, pari viikkoa kestävälle etapille. Kiitokset Ahkun tuvan henkilökunnalle ruokalaatikon säilytyksestä, muutamien eväiden hankinnasta ynnä muusta avusta.

Seikkailu jatkuu!

Lähtö

On tullut vihdoin aika taas lähteä uuteen seikkailuun! Kaikki valmistelut on tehty: reitti suunniteltu, kartat hankittu, eväät mietitty, kasvikset kuivattu, ruokaostokset tehty sekä ruokalaatikot lähetetty ja rinkka pakattu. Kämppä näyttää oudon tyhjältä, kun viimeiset pari kuukautta pöydillä ja lattioilla on pyörinyt kaikennäköistä vaellusroinaa. Nyt kun kaikki on pakattu, tunnelma on kuin muutossa. Noh, eräänlainen muuttohan tässä kysymyksessä onkin. Muutto erämaahan 80:ksi päiväksi. Viimeisen kahden kuukauden aikana olen käyttänyt valtavasti aikaa ja voimia tämän projektin eteen. Vaellukselle valmistautuminen on projektin myötä ehtinyt muuttua lähes elämäntavaksi. Nyt valmisteluvaihe jää taakse ja on aika omaksua toinen, yksinkertainen, luonnonläheinen ja seikkailullinen elämäntapa erämaassa.

Virallinen varustekuva. Ruokalaatikot taustalla maailmalle lähdössä.

Viime päivinä retkikuntien koostumukset etapeille ovat lähes varmistuneet. Ensimmäiselle etapille Hammastunturin erämaahan tulee kaveri mukaan. Lisäksi viidennelle eli viimeiselle etapille saan retkiseuraa ainakin toiselle viikolle, ehkä myös kolmannelle. Näin ollen vaellan retken aikana kokonaista kaksi kuukautta yksin! Näin pitkä yksinvaellus on haasteena mitä mainioin!

Haasteena tämä retki tuleekin olemaan omalla kohdallani suurin koskaan tähän mennessä. Retki on pitempi kuin koskaan niin ajallisesti kuin matkallisesti. Kroppa joutuu välillä koville ja pitkä yksinvaellus asettaa myös henkisen jaksamisen koetukselle. Lisäksi erätaidot ja ongelmanratkaisukyky tulevat monien uusien ja yllättävien tilanteiden edessä jälleen testatuiksi. Oppimisen ja kokemusten myötä ne tulevat myös nostettua jälleen uudelle tasolle. Yksi tämän retken tarkoituksista onkin harjoittaa tietoja ja taitoja vielä haastavampia seikkailuja varten.

Retken antia voi vain arvailla. Uskon että se on taatusti jotain todella hienoa. Odotan ikimuistoisia luontokokemuksia, jännittäviä seikkailuja ja lukemattomia pieniä ja suuria hetkiä, joiden myötä tuntee olevansa elossa enemmän kuin koskaan kaupunkielämän betoninharmaassa perusarjessa.

Tähän blogiin olisin halunnut kirjoittaa ennen lähtöä vielä yhden kirjoituksen koskien vaelluksen turvallisuusasioita, mutta ajanpuutteen vuoksi se jääköön myöhäisempään hetkeen. Huoltopisteissä on ymmärtääkseni mahdollisuus käyttää tietokonetta, joten mahdollisuuksien ja jaksamisen mukaan kirjoittelen tähän blogiin joitain kuulumisia matkan varrelta. Myöhemmin syksyllä palattuani kotiin julkaisen tarkemmat retkikertomukset kuvien kera.

Enää ei ole jäljellä oikeastaan muuta kuin fiilistellä lähtöä. Tunnelmat ovat osittain tietysti haikeat kun tutut ihmiset ja tuttu Oulun kaupunki jää pitkäksi aikaa taka-alalle. Haikeuden kuitenkin peittoaa valtava innostus ja jännitys tulevasta kesästä! Arjen paikallaan pyörivän oravanpyörän sijaan seuraavat kuukaudet ainoa suunta tulee olemaan eteenpäin. Esteistä huolimatta aina eteenpäin, kohti seuraavaa erämaalaaksoa, tunturijonoa tai auringossa kimaltelevaa erämaajärveä. Nyt vaan rinkka selkään ja solekko lähteä!
 

Soijan ylivoimaa!

Ruokabloggailu jatkuu, tällä kertaa retken ruokalistan esittelyn muodossa. Suosikkieväisiini kuuluu soijarouhe, joka on tällä menulla hyvin edustettuna. Ja miksei olisi! Tämän lähes jumalaisen aineen ominaisuudet kun sopivat vaeltajalle loistavasti: se on kevyttä, pakkautuu pieneen tilaan, on ravitsevaa ja maku..., no, se ei ole ongelma. Laskin, että koko retkellä soijapitoisia aterioita tulisi reippaasti toistasataa! Tietysti kalalla pystyy korvaamaan soijarouheen, mikäli Ahti anteliaalle päälle sattuu. Tunnetusti soijassa on todella hyvin proteiinia, mutta ainoana proteiinin lähteenä se ei välttämättä takaa riittävän monipuolista ravitsemusta ja kala täydentääkin hyvin soijan puutteita niiltä osin.

Vaelluspäivän pääruoat ovat aamupala, lounas ja päivällinen. Normipäivänä aamupala nautitaan leirissä ennen lähtöä, lounas matkalla ja päivällinen uudessa leirissä.
 Aamupalan osalta olen vastikään siirtynyt puurosta mysliin. Tämä siksi, koska puuron keittäminen nuotiolla on työlästä ja lisäksi pannu yleensä törstettyy niin, että sitä joutuu jälkeenpäin pesemään. Myslissä ei näitä ongelmia ole, tarvitsee lämmittää vain vesi. Mysli tosin vie rinkassa enemmän tilaa. Tulevana kesänä nautin aamuisin rusinapähkinämysliä kuuman veden, marjakiisselin ja kuivatun leivän kanssa.
 Lounaassa tärkeintä on nopeus. Tunturissa vesisateessa ja/tai kylmässä tuulessa ei huvita pysähtyä pitkäksi aikaa lounasta loihtimaan. Lounaani koostuu nuudelien, couscous-ryynien, tonnikalan, soijarouheen ja kuivatun sipulin, porkkanan, tomaatin ja paprikan erilaisista yhdistelmistä. Täytyy vain lämmittää nuotiolla tai kaasukeittimellä vesi, johon sitten lisätään valmiiksi liotetut kuivatut kasvikset ja soija sekä nuudelit tai couscous. Mikäli kävelypäivä on poikkeuksellisen pitkä, pyrin matkalla kalastamaan toisen lounaan vastaan tulevista puroista ja järvistä. Joskus kalaa tulee, joskus taas ei. Toisen lounaan merkitys on todella suuri pitkänä päivänä. Pari keitettyä harjusta saa ihmeellisesti väsyneenkin jalan taas nousemaan!
 Kävellessä on hyvä olla jotain syötävää tasaisen energiansaannin turvaamiseksi. Ennen mussuttelin matkalla pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä, nykyään pelkkää suklaata sen paremman energia/massa-suhteen takia. Aamulla valmistellut eväsleivät ovat erinomainen lisä, mikäli leipävarannot antavat myöten. Myös suolakalasta saa hyvin potkua kävelyyn.
 Päivällisen voi leiriytymisen jälkeen hyvällä kelillä kokkailla rauhassa nuotiolla ja pahalla kelillä teltassa, joten siihen voi käyttää enemmän aikaa ja vaivaa kuin lounaaseen. Päivällisvalikoimassani on kuusi vaihtoehtoa: soija-riisi-kaalipata,  soija-tomaatti-pastasoosi, soija-porkkana-perunakeitto sekä pussiruokaosastolta italian-, meksikon- tai havaijinpadat, luonnollisesti soijarouheella höystettynä. Iltamenu koostuu parhaassa tapauksessa tuoreesta kalasta paistettuna tai keitettynä, ikävämmässä tapauksessa kuumasta vedestä ja näkkileivästä.
Poikkeuksen tähän ruokalistaan tekee viimeinen ja pisin etappi, jossa ruoat ovat pelkistetymmät ja perustuvat enenmmän tuoreeseen kalaan. Mukaan tuleekin paljon riisiä ja perunamuussijauhetta. Keveys ja pieneen tilaan pakkautuminen on valttia.

Ruokalista voi kuulostaa suppealta ja yksinkertaiselta, mutta luotan siihen, että kaikkein paras mauste, nälkä, tekee lähes jokaisesta ateriasta mieltä ylentävän ja ruumista ravitsevan elämyksen. Viime kesän retkelläkin joka-aamuinen kaurapuuro maistui aamu aamulta aina vain paremmalta. Loppua kohden jo iltaisn nukkumaan mennessä fiilistelin, että "onpas mahtavaa kun aamulla saa syödä lämmintä kaurapuuroa!".Olisipa normaalissa kaupunkielämässäkin niin helppoa olla tyytyväinen niin vähään.

In Ahti we trust

 Olen aina ollut innokas kalamies. Vasta viime kesän pitkällä vaelluksella ymmärsin, kuinka erilainen fiilis kalastuksessa on kun virvelin tyvipäässä on pari viikkoa kuivamuonilla porskuttanut nälkäinen vaeltaja! Kalastus on silloin täynnä suuria tunteita eikä ole mitään väliä minkä lajin tai kuinka isoja kaloja saa, kunhan vain saa jotain ruoan jatkoa. Kun muutaman tunnin virvelöinnin jälkeen parikiloinen hauki vihdoin iskee ja sen saa jännittävän väsyttelyn jälkeen haalattua rannalle, on ilo sanoinkuvaamaton! Pitkästä aikaa saa syödä vatsansa täyteen! Sellaista iloa ei normaalissa yltäkylläisessä kaupunkielämässä pääse koskaan kokemaan.

Raskaan rinkan kanssa maastossa liikkuessa energiankulutus on valtavaa. Muutaman viikon kävelyn jälkeen kroppa huutaakin kyltymättömästi lisää ruokaa. Kuitenkin eväitä hankkiessa täytyy yrittää hillitä rinkan paisumista niin, että sen vielä saa selkään ilman Pekkaniskan palveluksia. Pyrinkin siihen, että ruokaa ei ole mukanani enempää kuin se, mitä vähintään tarvitsen matkan taittamiseen kestävällä tavalla eli kovin paljon laihtumatta. Tästä tietysti on seurauksena se, että kannetuilla eväillä ei ole varaa syödä itseään kylläiseksi juuri koskaan. Kalastus antaa kuitenkin mahdollisuuden päästä tuohon etuoikeutettuun ja kuninkaalliseen olotilaan. Tuoreesta kalasta saa myös tärkeitä ravintoaineita ja vitamiineja tasapainottamaan yksipuolista kuivamuonaa. Viime kesän pitkällä vaelluksella tällainen eväiden suunnittelu onnistui hyvin. Nälkä vaivasi kalattomina aikoina jonkin verran, mutta se ei kuitenkaan vielä oikeasti haitannut kulkemista. Koko retken aikana laihduin vain muutaman kilon, joten ruokaa kuitenkin oli kaikenkaikkiaan riittävästi. Toivottavsti sama toimii ensi kesänäkin.

Kalastuksessa on tietysti hankalaa se, että saaliin saaminen voi kestää Ahdin, tuon ailahtelevan atraimenheiluttajan, mielenliikkeistä riippuen hyvinkin kauan eikä Hän änkyrälle päälle sattuessaan kalaa suo vaikka puronvarrella virvelöisi tuntikausia. Siksipä täytyy harkita tarkkaan, kuinka paljon kalastamalla saatuun lisäruokaan uskaltaa nojata. Näin etenkin, jos on aikataulun kanssa liikkeellä.

Kesän viimeisellä etapilla Tana brusta Nellimiin teen pienen kokeilun ja tukeudun normaalia enemmän kalastukseen ruoan hankinnassa. Tavoitteena tällä kolmen viikon etapilla on kalastaa vähintään viikon lounaat ja päivälliset. Tämän takia keskimääräinen päivämatka viimeisellä etapilla onkin muihin etappeihin verrattuna lyhyempi. Eväät ovat pitkän etapin takia muutenkin hyvin pelkistetyt, joten kalalla tulee olemaan todella suuri merkitys. Tuskin maltan odottaa tätä haastetta!

Ruokaa reitin varrelle

Kuten aiemmin on jo tullut mainittua, retken ruokahuollon järjestän lähettämällä neljä ruokalaatikkoa matkalla oleviin kyliin: Njurkulahteen Lemmenjoelle, Näkkälään Enontekiölle sekä Norjaan Karasjoelle ja Tana bruhun. Valitsin jo aikaa sitten jokaisesta kylästä sopivantuntuisen matkailufirman huoltopisteeksi. Kaikissa paikoissa tähän vaellusprojektiin suhtauduttiin ilahduttavan positiivisesti. Sovittiin, että lähettäisin toukokuun puolivälissä ruokalaatikon jokaiseen paikkaan odottamaan kunnes itse saavun paikalle kuukautta tai paria myöhemmin. Ahkun tuvalta Lemmenjoella ja Näkkälän eräpalveluista luvattiin lisäksi, että he voivat hankkia minulle myös voita ja makkaraa seuraavaa etappia varten, koska noissa kylissä ei ole kauppoja. Mieltä lämmittävää avuliaisuutta!

Ruokapyramidi. Kuvassa osapuilleen koko kesän kuivaruoka poislukien kuivatut kasvikset.

Etappien eväiden suunnittelu kävi vanhojen rutiinien pohjalta helposti. Täytyi vain miettiä eväät yhdelle parin viikon mittaiselle vaellukselle ja soveltaa tuota settiä pienin muutoksin joka etapille. Koska evääni ovat nykyisin lähes samat kaikilla retkillä, ei etappien eväslistojen tekemisessä mennyt kuin pari tuntia. Sitten eräänä päivänä pyysin autoilevan kaverini avuksi eeppiselle kauppareissulle, jolla hankimme ajan säästämiseksi koko reissun kuivaeväät kerralla. Oli varsin veikeää valita karkkihyllystä 23 suklaalevyä! Eväiden osalta on jäljellä enää ruokien annostelu, pussittaminen ja siirtäminen postitettaviin laatikoihin. Tuossa hommassa saa muutaman illan varmaankin kulumaan.

Retken ruokahuollon järjestämisessä näin edeltä käsin on tietty oma vaivansa. Toinen vaihtoehto olisi tietysti ostaa eväät kaupoista retken varrelta. Tässä on mielestäni muutama ongelma. Ensinnäkin kauppojen sijainti rajoittaisi vakavasti retken reittiä. Toiseksi parin viikon eväiden hankkiminen kaupasta on yllättävän työlästä kesken retken, varsinkin kun kauppojen valikoimista ei ole edeltäkäsin tietoa. Lisäksi väsyneenä mieluummin lepää kuin stormailee kaupassa. Viime kesänä taivallettuani pari viikkoa ilman lepopäivää menin Karesuvannolla kauppaan tarkoituksenani ostaa joitakin eväitä seuraavalle viikolle, muistaakseni piti hankkia 5 lounasta ja 5 päivällistä. Väsymyksestä johtuen pyörin varmaankin tunnin hyllyjen väleissä saamatta oikeastaan mitään aikaan! Sattumalta nähtyäni peilissä rähjäisen ja loppuunajetun näköisen sällin tajusin että hommasta ei tosiaan tule mitään ilman lepopäivää. Voi vain kuvitella, kuinka työlästä samassa tilanteessa olisi hankkia kahden viikon täydelliset eväät.

Reissuun on kiva lähteä kun tietää että huollosta ei tarvitse stressata ja voi keskittyä nauttimaan erämaasta ja vaelluksesta. Kun sitten pitkän etapin päätteeksi saa tutun ruokalaatikon silmiinsä, tuntuu kuin näkisi pitkästä aikaa vanhan hyvän kaverin! Jälleennäkemistä tietysti vielä entisestään riemastuttavat laatikossa odottavat etapinpäätöksen juhlistamisherkut!