Terveiset Karasjoelta! Olen juuri læhdøssæ seuraavalle taipaleelle, pysæhdyin matkan varrelle paikkakunnan kirjastoon kirjoittamaan tænne muutaman rivin.
Otsikon puolivillaiseen lausahdukseen kiteytyy edellisen etapin kokemukseni Finnmarkin sææstæ. Sadetta tosiaankin riitti paria ensimmæistæ pæivææ lukuunottamatta læhes joka pæivæ enenmmæn tai væhemmæn. Eihæn se kulkemista suuresti haitannut kun nykyajan kalvovaatteet ovat niin hyviæ, mutta kyllæ jatkuva sade kaikista puuhista hieman raskaampia tekee. Maastot olivat Øvre Anarjohkan kansallispuistossa kyllæ komeita ja viihdyin siellæ hyvin. Erityisesti valtava jækælæn mææræ hæmmæstytti, sillæ noilla mailla eivæt poronpallerot syø kaikkea poronpallerojækælææ kesæisin niin kuin Suomessa. Muutenkin Norjan puolen eræmaat olivat miellyttævæn alkukantaisen ja kesyttæmættømæn oloisessa tilassa verrattuna Suomen Lappiin. Loputtomilta tuntuvat koivikot, kosteat suot ja infernaaliset puronvarsipajukot vælillæ kysyivæt huumoriakin. Elæinhavaintoihin kuuluivat mm. hirvet, ketut, kotkat ja metsæhanhet. Kalaa, erityisesti taimenta, tuli hienosti muutamana ensimmæisenæ pæivænæ, mutta sateiden myøtæ lisæruoan tulo hiipui ja loppumatkasta pieni nælkæ ehtikin jo kintereille.
Nælæn ja pienen væsymyksen takia pidin nyt retken puolivælissæ pari lepopæivææ Karasjoella. Ohjelmaan kuului læhinnæ siis syømistæ ja lepoa, vuorotellen. Nyt olo on taas erinomainen ja on hienoa pææstæ liikkeelle! Nyt onkin edessæ retken raskain taival, sillæ matka on pitkæ ja suuria korkeusvaihteluja on odotettavissa. Myøs ajallisesti etappi on varsin pitkæ, mikæ tietysti hieman keventææ pæivæmatkoja mutta paisuttaa rinkkaa alkumatkasta. Onneksi rinkan kantoa on tæssæ vaiheessa retkeæ jo tullut harjoiteltua.
No niin, matkaan taas! Ehkæpæ Tana brusta pææsen taas tænne jotain kirjoittelemaan.
maanantai 27. kesäkuuta 2016
perjantai 10. kesäkuuta 2016
Etappi 2: Kesää ja talvea
Saavuin Pöyrisjärven erämaasta Näkkälän kylään eilen. Kaikki sujuu edelleen hyvin, varusteet toimivat ja kroppa tuntuu kestävän.Nälkäkään ei ole pahemmin päässyt vaivaamaan, sillä kalaa on tullut todella hyvin, varmaankin lämpimän alkukesän takia.
Etapilta jäi parhaiten mieleen vaihtelevat sääolot. Ensimmäinen viikko Lemmenjoen kansallispuistossa oli kesäisen lämmin, välillä jopa tukahduttavan kuuma. Lehdet kasvoivat puissa nopeasti, kasvit kukkivat ja hyttysiäkin jo ilmestyi. Jossakin vaiheessa esitin toiveen ilmojen herralle viileästä ja tuulisesta säästä. Pitäisi varoa mitä toivoo. Toisella viikolla ollessani Norjan puolella ja Pöyrisjärven erämaassa säät muuttuivat oitis kylmemmiksi ja kylmenivät vaan loppua kohden. Toissapäivänä ja eilen kova pohjoistuuli raivosi ja lunta satoi vaakatasossa. Välillä sai jännittää miten heppoinen laavuni kestää tuulen. Hyvinhän se lopulta kesti. Mukavaa että moiset sääolot kokea, hyviä muistoja! Kuvia olen ottanut paljon, esittelen niitä sitten syksyllä.
Huomenna jatkan matkaa kohti Karasjokea. Edessä on taas kaksi viikkoa erämaassa, nyt täysin tuntemattomilla mailla, mielenkiintoista ja jännittävää! Hyviä kalapaikkoja ainakin luulisi löytyvän kartan perusteella. Vaihdan laavuni nyt kunnon telttaan. Enään ei kylmä eikä hyttyset haittaa yöunia, mitä luksusta!
Nyt on edessä hetki huoltoa ja lepoa. Kiitokset Näkkälän eräpalveluille avusta huollon järjestämisessä. Matka jatkuu huomenna!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)