Etappi 5: Luonnon ruokakomerolla

No niin, tämäkin retki sitten loppui vaikka vielä 81 aamua sitten tuntui siltä, ettei se loppuisi koskaan. Ouluun saavuin eilen illalla ja tänään olenkin jo istunut reippaasti koulun penkillä. Arjen oravanpyörän käynnistely on yllättäen tuntunut oikein mukavalta. Mieli on iloinen ja pirteä, kuin puhdistunut! Mukavinta lienee nähdä taas tuttuja ihmisiä. Tietysti myös kolmen ja puolen viikon tiukan ruokasäännöstelyn jälkeen tuntuu mukavalta olla täällä yhteiskunnan yltäkylläisyyden keskellä. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, kaupunkielämä alkaa jossakin vaiheessa syksyn mittaan tuntua taas tylsältä ja harmaalta. Onneksi mielessä on Suurvaellukselta paljon hienoja muistoja, jotka värittävät elämää vielä pitkän aikaa.

Tuntuu hieman kummalliselta kirjoittaa viimeisestä etapista nyt kun mielenpäällä ajankohtasimpana on tämä yhteiskuntaan sopeutuminen, mutta raapustan kuitenkin lyhyesti jotain ja nakkaan muutaman kuvan kylkeen. Kirjoittelen tästäkin etapista tarkemmin myöhemmin jahka kaupunkielämän uutuudenviehätys lakkaa.

Matkaan lähdin tosiaankin Tenojoelta noin kolme ja puoli viikkoa sitten. Etapin teemana oli tukeutua aikaisempaa enemmän luonnon tarjoamaan ruokaan, siis kalaan ja marjoihin. Jotta aikaa kalastukselle jäisi, keskimääräinen päivämatka oli tarkoitus pitää normaalia lyhyempänä. Tämä olikin tarpeen, sillä alkupäivien erinomaisten kalansaaliiden jälkeen kalantulo tyssäsi helleaaltoon. Sen jälkeen ruokakalojen saanti muuttui hyvin työlääksi ja aikaavieväksi. Kuitenkin lähes joka päivä kalaa ruoanjatkoksi tuli ja eväät lopulta riittivätkin aina Nellimiin asti. Heikkoa kalantuloa paikkasivat aikaisin kypsyneet, paikoin hyvinkin runsaat hilla-ja mustikkasadot, jotka toivat kaivattua helpotusta makeanhimoon.

Etapin keskivaiheilla veljeni kävi viikon verran seuranani. Lähdimme yhdessä matkaan Neidenistä ja suuntasimme Vätsärin erämaahan. Oli kivaa saada seuraa erämaahan kahden kuukauden yksinvaelluksen jälkeen, vaikka välillä ehkä yksinvaelluksen vapautta hivenen kaipasinkin. Vätsärissä tuntui hienolta päästä pitkästä aikaa tuttuihin ja turvallisiin havumetsiin. Veljeni lähdettyä vaelsin yksin vielä viisi päivää Nellimiin. Noiden päivien aikana jätin rauhassa hyvästit erämaille tyynen ja rauhallisen sään vallitessa vaellellen hiljakseen ikivanhoissa mäntymetsissä  ja tunnelmoiden pitkillä aamu-, lounas- ja iltanuotioilla. Tavoite tukeutumisesta luonnon ruokaan täyttyi hienosti ja tämän etapin kokemukset ovat varmasti hyödyksi tulevia seikkailuja suunnitellessa.

Sitten niitä kuvia:

Erään illan valoshow.

Lounastauko tunturijärven rannalla.

Aamupalan jatkoa! Pari päivää tämän jälkeen kalansaanti kävikin työlääksi ja siten neljällä taimenella vahvennetut aamupalat olivat loppureissun ajan pelkkä kaunis rasvainen muisto.

Neidenistä lähdön jälkeen sää muuttui kylmäksi ja kosteaksi sekä maasto kiviseksi.

Retken virallinen "marjoja kuksassa"- kuva.

Tämä kuva on jo Suomen puolelta Routasenkurun eteläpäästä Vätsärissä. Komeita paikkoja!

Illallisen jatkoa pyytämässä.

Retki on tosiaankin nyt lopussa, mutta tämä blogi ei vielä ole. Kirjoittelen ja laitan tänne kuvia syksyn mittaan kunhan aikaa kiireisemmiltä hommilta liikenee ja ehdin perkata retken kuvat, niitä kun on noin kaksi ja puoli tuhatta. Pimeinä syysiltoina niitä selatessa ja käsitellessä onkin sitten kiva muistella Suurvaellusta. Tai sitten tuollaisina iltoina suunnittelen jo tulevia retkiä. Joka tapauksessa, bloggailu jatkuu...