Suurvaelluksen muistelua: Lähtöpäivä & Hammastunturin erämaa

Tauko Hammastunturin rinteessä. Kaukana siintää Hammasjärvi, lähempänä Aittajärvi.

Pitkästä aikaa tartun taas bittikynään. Kesäretken jälkeen paluu yhteiskuntaan on sujunut yllättävän hyvin, vaikka kaipuu metsään onkin jatkuvasti lisääntymässä. Onneksi uudet retket siintävät jo lähitulevaisuudessa. Niitä odotellessa on mukava muistella kesän Suurvaellusta. Aloitan muistelukimaran ensimmäisestä etapista Hammastunturin erämaan halki.

Ensimmäisen etapin reitti. Karttaa voi tutkia tarkemmin tästä.

Lähtöpäivä

Viimeisen tentin jälkeen 20. päivä toukokuuta nousen bussiin, jonka määränpäänä on Ivalo. Tuntuu, että edessä on seikkailu, joka ei tule koskaan loppumaan! Vaikka edessä onkin suurin retkeni koskaan, en sitä vielä oikein käsitä. Jännitystäkään ei oikein enää tunnu, vaikka viimeiset viikot se on ollut jatkuvasti läsnä, vieläpä tasaisesti kasvanut. Kevään koulu- ja vaellusvalmistelukiireiden jälkeen on vieläkin koko ajan sellainen olo, että pitäisi vielä tehdä tai suunnitella jotain. Vaan eipä tarvitse enää, kaikki on tehty. Kuten aina, vaelluksella menee pari päivää ennen kuin yhteiskunnan kahleet kirpoavat mielestä ja ajatukset vapautuvat.

Tälle ensimmäiselle etapille seuraani liittyy luottovaelluskaverini Sanna. Bussimatka Ivaloon menee mukavasti jutellessa ja tulevaa retkeä puntaroidessa. Perillä Ivalon Matkahuollossa juomme vielä viimeiset kahvit ja härväämme hetken rinkkoja, ennen kuin lähdemme marssimaan tietä pitkin pohjoiseen. Ylitämme Ivalojoen siltaa pitkin ja käännymme sen jälkeen heti vasemmalle pienemmälle tielle. Ensimmäisen illan tavoitteena on kävellä noin 10km pääasiassa metsäautoteitä Pakkasjärvelle Hammastunturin erämaan laitamille. Vaikka kävelemmekin teitä pitkin ja siten välillä hakkuuaukeiden reunoilla, tuntuu uskomattoman hienolta olla viimein matkalla, raittiissa ilmassa, hiljaisuuden keskellä, poissa kaupungin melusta ja pölystä. Muutama kilometri ennen Pakkasjärveä pääsemme vihdoin pois metsäautotieltä oikeaan metsään. Välittömästi vanhojen mäntyjen keskelle siirryttyämme ilma muuttuu entistä raikkaammaksi ja mieli entisestään kirkastuu. Pakkasjärveltä löydämme mukavan leiripaikan ilta-auringon valaisemalta rinteeltä. Laavunpystytyksen jälkeen koittaakin hetki, jota olen odottanut pääsiäisvaelluksesta asti, nimittäin iltanuotio! Nokipannu, lämpö, savun ja tervaksen tuoksu sekä liekkien lepatus. Tyytyväisyys ja rauha valtaavat hetkessä mielen.

Iltanuotiolla pitkän päivän jälkeen.

Ensimmäinen ilta erämaassa on täydellinen. Vietämme sen leppoisasti nuotion ääressä luonnosta ja rauhallisesta ympäristöstä nauttien. Idylliä täydentää kuikka, joka järvellä huutaa tuttua huutoaan kuin läksiäisiksi tälle retkelle. Sää on tyyni eikä minkäänlaista sateen uhkaa ole, joten nukumme taivasalla. Makuupussissa maatessani ja taivaan sineä tuijotellessani tunnen olevani taas kotona.

Järvissä kelluu vielä jäälauttoja talven jäljiltä.

Teemana keväinen luonto

Matka jatkuu seuraavina päivinä kohti Hammastunturia ja sen pohjoispuolella sijaitsevaa Aittajärveä. Alkumatkasta on ilahduttavaa huomata, että suojelualueen ulkopuoleltakin löytyy vanhoja koskemattomia metsiä. Keväisen luonnon tarkkailu tuntuu kaupungissa vietettyjen kuukausien jälkeen erityisen antoisalta. Käet kukkuvat kilpaa ja kuukkelit, kalasääsket, erilaiset pikkulinnut ja heräilevät hyönteiset rikastuttavat matkaamme. Sannalla on mukana luontokirja, josta opiskelemme meille tuntemattomia lintu-ja kasvilajeja. Joskus pysähdymme pitkäksikin aikaa tutkimaan mielenkiintoisia luontokappaleita. Suhteellisen lyhyiden päivämatkojen takia on aikaa pysähdellä ja nauttia olemisesta, vaelluksella ei tarvitse aina rehkiä! Matkalla kalastamme useista järvistä, mutta emme näe merkkiäkään kaloista. Tulvatilanne on odotettua helpompi aikaisen kevään johdosta eivätkä vesistönylitykset siksi tuota haasteita.

Hammastunturin rinteillä on vielä lunta.

Sannan menoa eivät tulvivat purot hidasta!

Vesisade,  nuotio ja avolaavu ovat hieno yhdistelmä!

Hammastunturin juurella sijaitsevaa Aittajärveä lähestyessämme sää on muuttunut sateiseksi ja kylmäksi. Väsymys pyrkii herkästi pintaan tottumuksen puutteen ja kylmän sään takia. Saavuttuamme leripaikalle järven eteläpäähän pystytämme laavun ja teemme tulet aivan rantaan. Tuntuu mukavalta istua nuotion ääressä sateelta suojassa ja katsella järvelle sadepisaroiden iskiessä veteen ja laavuun. Iltaa kohti sade loppuu ja sää selkenee ja ryhdymme jälleen kalastuspuuhiin. Vihdoin pääsemme kalan makuun parikiloisen hauen ja n. 35cm:n harjuksen erehdyttyä koukkuun. Huomaan taas unohtaneeni, kuinka hyvältä tuore paistettu kala maistuu.

Kesäyön tunnelmaa Aittajärvellä. Alkuyöstä vesilintuja tuli uiskentelmaan vesirajaan parin metrin päähän makuupaikastani. 

Toisessa suunnassa tunnelma ei ole vielä kovin kesäinen.

Aittajärveltä lähtiessämme teemme ekskursion Hammastunturille ilman rinkkoja. Aurinko paistaa ja lämpöä riittää, joten tunturin rinteessä on mukava köllötellä, syödä eväitä ja katsella maisemia. Niin kuin aina, muutaman metsäpäivän jälkeen tuntuu hyvältä käydä korkealla katsomassa, mistä on tultu ja mihin ollaan menossa.

Yhdellä Hammastunturin kolmesta huipusta. Ilmeisesti se on saanut nimensä siitä, että tunturi huippuineen muistuttaa etäisesti poskihammasta.

Matka jatkuu leppoisasti Lievakkajoen, Kuivakkojärven ja Kiertusjärven kautta pohjoiseen kohti Irrajärveä. Yhtä sadepäivää lukuunottamatta keli pysyy erinomaisena. Nukumme päiväunia matkan varrella milloin missäkin ja yöt voimme nukkua taivasalla. Lämpiminä iltoina sääsketkin jo ilmaantuvat maisemiin. Vaikka hyttyset ovatkin vielä hyvin rauhallisia ja "kohmeisia", ne kuitenkin välillä häiritsevät yöunia. Eräänä iltana päätän virittää laavuun sääskiverkon, jotta saisimme varmasti nukkua yömme rauhassa. Kaivan rinkasta kyseisen pussukan ja avaan sen. Verkon sijasta pussukasta pilkistääkin keltaista kangasta. Olin ottanut vahingossa mukaan sääskiverkon sijasta toisen laavukankaan! Moka, mutta ei katastrofi. Sääskiltä suojautuminen onnistuu nukkuessa toki muutenkin makuupussin ja pään peittävän puseron tai takin avulla, mutta nukkumismukavuus tietysti kärsii.

Siianpyyntiä Irrajärvellä.

 Irrajärvellä vietämme retken viimeistä iltaa suojelualueen puolella. Tuttuun tapaan istuskelemme illan nuotiolla. Korppiperhe on asettunut läheisen kukkulan vanhaan petäjään asumaan ja tämän tästä hiljaisuuden rikkoo nälkäisten poikasten rääkyminen. Järvestä saimme pitkän yrittämisen jälkeen siikaa ruoanjatkoksi. Nautimmekin ruhtinaallisen neljän ruokalajin illallisen. Ryhmävaelluksella ruokaan voi panostaa. Tällaiset illalliset tulevat olemaan pelkkä muisto kun pian jatkan matkaani  yksin pelkistettyjen eväideni kera. Pari päivää mieli onkin jo valmistautnut pitkään yksinvaellukseen.Vaikka homma onkin tuttua, kysymyksiä pyörii silti mielessä. Toimiiko ruokahuolto? Entä varusteet? Kestääkö pää pitkät etapit yksin? Selviänkö retken loppuun asti terveenä? Tällaisista vakavista kysymyksistä huolimatta mieli on täynnä intoa ja iloa tulevasta haasteesta ja seikkailusta!

Irrajärveltä suuntaamme Nartsamojärville viimeiseen leiriin lähelle Lemmenjoen tien risteystä. Hetkeä ennen leiriin saapumistamme näemme 10 metrin päästä retken ensimmäisen poronvasan, mustan, vain kissankokoisen otuksen. Kohtaaminen on luontokokemusten osalta hyvä päätös tälle etapille. On mukava ajatella, että saan seurata koko kesän noiden vasojen kasvamista. Seuraavana aamuna Sanna hyppää postitaksin kyytiin ja minä jatkan matkaani kohti Lemmenjokea ja ensimmäistä huoltopistettä.

Ensimmäisellä etapilla kaikki toimi hienosti sääskiverkon kotiinjäämistä ja kompassin rikkoontumista lukuunottamatta. Erityisesti hienot olosuhteet ja oiva retkikaveri tekivät etapista erinomaisen. Varusteet tulivat testatuiksi, rinkan pakkaus optimoitui ja kroppa sai tottua kevyellä kantamuksella maastossa liikkumiseen.

Seuraavaksi on edessä kahden viikon taivallus Lemmenjoen kansallispuiston ja Pöyrisjärven erämaan halki Näkkälän kylään Enontekiölle. Harjoitusviikon jälkeen on hyvä lähteä tositoimiin. Todellinen seikkailu alkaa nyt!