Suurvaelluksen muistelua: Varusteet koetuksella Lemmenjoen kansallispuistossa ja Pöyrisjärven erämaassa

Muistelukimara jatkuu. Edellisen postauksen jatkoksi nyt aiheena suurvaelluksen toinen etappi Lemmenjoelta Näkkälään. Hyvin vaihtelevien olosuhteiden takia tämän tarinan teemaksi sopii varustus.

Lepotauko noustessani Lemmenjoen laaksosta Maarestatuntureille.

Etapin reitti. Tarkemmin karttaa voi tarkastella täältä. Sinisillä markkereilla on merkitty tekstissä mainittuja paikkoja.

Yksin matkaan

Saapuessani Lemmenjoelle edeltäkäsin lähettämäni ruokalaatikko odotteleekin jo Ahkun tuvalla. Jäälleennäkeminen laatikon kanssa on riemukas, kuin tapaisi vanhan ystävän! Kulutan Ahkun tuvalla puoli päivää nauttien vieraanvaraisuudesta, pakkaillen ruokia, soitellen muutaman puhelun ja näpytellen tietokoneella kuulumisia blogiin. Illan tullen matka taas jatkuu. Siirryn lämpimän ilta-auringon paistaessa  venekyydillä joen toiselle puolelle Kaapin Jounin rantaan, josta jatkan matkaa kohti erämaita. Edessä on kahden viikon etappi Lemmenjoen kansallispuiston ja Pöyrisjärven erämaan halki Näkkälän kylään Enontekiölle. Lähtiessäni taas kävelemään päällä on sama jännitys, joka on aina läsnä lähtiessäni yksin vaellukselle. Ilmassa on hermostuneisuutta, jännitystä tulevasta, remmejä ja rensseleitä huonosti tai väärissä paikoissa sekä "tulivatko kaikki kamat varmasti mukaan?"- tyyppistä juttua. Pian kuitenkin mieli tasaantuu ja pasmat palaavat järjestykseen.

Porojen jäänteitä näkyy talven jäljiltä paljon.

 Lämpöä riittää

Tulevia päiviä leimaavat poikkeuksellisen lämpimät säät. Lämpimän kelin varustukseeni kuuluvat luonnollisesti ohuet, vaaleat ja löysät vaatteet. Tarkemmin sanoen puuvillainen flanellipaita sekä hyvin hengittävät housut. Vaaleat vaatteet ovat hyvät paitsi heijastamaan pois auringon lämpöä myös siksi, että sääsket innostuvat niistä vähemmän verrattuna tummiin. Tuo paitani on puuvillaa, materiaalia, jota monet vaeltajat kavahtavat. Kyllähän se helteellä hiestä kastuu, mutta eipä se lämpimällä kelillä mitään haittaa. Se kuivuu todella nopeasti auringossa ja tuulessa. Lisäksi flanellipaita on todella miellyttävä päällä ja mukavan ilmava verrattuna keinokuituvaatteisiin.

Lämpimästä kelistä huolimatta on kiva köllötellä nuotiolla. Käytän retkellä nuotiota kokkaamiseen aina kun se on mahdollista. Rinkastani löytyy myös kaasukeitin puuttomien seutujen tai pahojen kelien varalta. Totesin, että kirves on oikeastaan varsin turha varuste koko retkellä ja sen olisi voinut jättää poiskin.

Lämpö vaivaa myös yöllä eivätkä aikaisin saapuneet sääsket ollenkaan helpota asiaa. Makuupussissa marinoituu välittömästi omalla hiellä eikä sen sisällä nukkuminen tule kysymykseenkään. Nukunkin pari yötä vain ohuet päällysvaatteet päällä, huppu päässä ja paita heitettynä kasvoille. Pystyn nukkumaan tällä tavalla kohtuullisen hyvin, mutta kieltämättä haaveilen kotiin unohtamastani sääskiverkosta.

Maarestatuntureilla. Taustalla vasemmalla siintävät kansallispuiston syrjäisimmät kolkat. Suunta sinne!

Vietettyäni pari mukavaa, mutta erittäin hikistä päivää korkealla Maarestatuntureiden hallitsemissa maastoissa laskeudun takaisin metsiin ja saavun pian Vaskojoen autiotuvalle. Lämpimän sään takia koivut ovat vihertyneet todella paljon niiden vajaan kahden vuorokauden aikana, jotka vietin korkeammissa maastoissa. Kevät on ainakin kaksi viikkoa edellä viime vuoteen verrattuna. Vaskojoen kämpällä törmään Marttiin ja Hannuun, reippaisiin retkeilijöihin kaukaa etelästä. Tulemme hyvin toimeen ja meillä riittää paljon mukavaa juteltavaa vaeltamisesta.

Pitkällä vaelluksella vaatteet kuluvat ja hajoilevat jatkuvasti. Neula ja lanka ovatkin erittäin hyödylliset varusteet. Tässä flanellipaidan rintatasku siirtyy olkapäälle paikaksi.

Vaskojoella

Takana on jo 9 kävelypäivää Ivalosta lähdön jälkeen ilman pitempiä taukoja, joten on aika viettää lepopäivä. En ole kovin innostunut viettämään lepopäiviä tuvilla näin hyvillä keleillä, mutta muutaman heikommin nukutun yön jälkeen teen nyt poikkeuksen. Ensimmäinen yö tuvassa ei kuitenkaan ole niin auvoisa kuin odotin. Mukavuudesta huolimatta nukun huonosti. Tuntuu vaan hölmöltä ja hieman ahdistavalta olla sisällä näin hyvillä keleillä.

Lepopäivän ohjelmassa on pyykkäystä, varusteiden huoltoa ja vaatteiden korjaamista. Paikkaan suosikkipaitaani tuvan portailla luultavasti tuntikausia (en osaa tarkkaan sanoa, koska on pilvistä eikä minulla ole kelloa). Tuntuu hienolta, kun voi käyttää näin paljon aikaa näinkin yksinkertaiseen asiaan. Ei tarvitse suunnitella tulevaa, ei lukea tai hankkia tietoa eikä katsella kelloa, saa vain keskittyä puhtaasti tekemiseen.

Lepopäivän jälkeisenä aamuna herään jälleen todella aikaisin, aurinko ei vielä ole lähelläkään itää. Mieltä kuumottaa jo edessä oleva Vaskojoen ylitys, joka saattaa olla vaikeakin. Lisäksi tuvan tummat seinät ahdistavat. On pakko lähteä liikkeelle. Kerään kamani ja siirryn tuvan portaille aurinkoon nauttimaan aamupalaa. Hannu ja Marttikin tulevat vielä juttelemaan. Aamupuuhieni jälkeen hyvästelemme ja jatkan matkaani kohti kansallispuiston syrjäisimpiä osia Vaskojoen vartta pitkin.

Ylityspaikan etsintää Vaskojoella. Jokien ylitykset ovat nähdäkseni sulanmaan aikana yksinvaeltaessa niitä vaarallisimpia paikkoja, joten tarkkana pitää olla. Tämän joen ylitys sujui ongelmitta.

Istuskelen lounastauolla kohisevan kosken rannalla. Pieni nuotio savuaa huolettomasti kallion päällä. Seurailen hieman etelänpuolelta ohi kulkevaa ukkospilveä. Samanmoisia tummia pilviä seilailee joka suunnalla. Vielä ei kuitenkaan sada. Pitkä lämmin jakso on nyt varmaankin tulossa päätökseensä. Paikassa ovat luonnonvoimat vahvasti läsnä: vesimassat vyöryvät koskessa, ukkonen jyrisee vasamia viskoen, takanani parin petäjän rungossa näkyy karhun raapimia jälkiä ja kaikkialla ympärillä näkyy kallioita ja kivenjärkäleitä siellä, minne jääkausi on ne aikanaan jättänyt. Kaikki on niin kuin pitääkin ja oikein: vesi sataa taivaalta ja virtaa joessa, tuulenpuuskat suhisevat rantakoivuissa, pouta muuttuu sateeksi ja ennemmin tai myöhemmin sade loppuu ja aurinko taas paistaa. Mielessä on tyytyväisyys ja rauha. Näitä tuumaillessani ukkospilvi lähestyy selän takaa vauhdilla ja ensimmäisiä vesipisaroita tipahtelee. Aika alkaa siis kokoamaan kamoja ja viritellä sadekelin vaatteet päälle.

Ukkosrintama vyöryy päälle...

...ja ohi.

Sadekelin vaatetukseni on sama kuin kylmän kelin, eli gore-tex-takki (Sasta Naali) ja housut (Sasta Wolf), alle keinokuitupaita. Gore-tex-vaatteiden tunnettu ikävä puoli on se, että ne eivät kestä kipinöitä. Koska tykkään poltella paljon nuotioita, vaatteissani on gore-tex-kalvon päällä vielä kerros puuvillakangasta, joka ainakin jonkin verran suojaa kalvoa. Tietysti hengittävyys jonkin verran tuon puuvillakerroksen takia kärsii, mutta en ole kokenut sitä ongelmaksi. Märällä kelillä usein on niin kylmä, ettei paljon hikoile muutenkaan. Jos taas on niin lämmin että välivaatteiden poistamisesta huolimatta hikoilee, niin silloinpa ei kosteuskaan mitään haittaa. Tarvittaessa varustukseen kuuluvat myös gore-tex-hanskat. Nuotiolla tohraamista varten minulla on lisäksi mukanani nahkaiset työhanskat.

Pidän mukanani myös toista, ohutta ja jo ikäkulua gore-tex-takkia. Sen tehtävä on toimia kevyenä kävelytakkina. Sen vahvuuksia ovat hyvä hengittävyys, kohtuullinen tuulenpitävyys sekä sääskenpitävyys. Myöhemmin retkellä sääskimyrskyjen keskellä  hyvällä hupulla varustettu sääskenpitävä takki on jaksamisen kannalta ratkaisevan tärkeä.

Vaskojoen varressa seikkaillessani yhtäkkiä sydämentykytyksiä aiheuttaa repivä "RÄKS"- ääni, joka kuuluu rinkastani (Fjällräven Kajka 100L) laskiessani sitä maahan. "Joko tämä reissu loppuu tähän?" Olin epähuomiossa rinkkaa maahanlaskiessani ottanut kiinni oikeasta viilekkeestä, jolloin viilekkeen ja rinkan yläosan yhdistävä tukiremmi oli osittain revennyt irti rinkasta. Tutkiessani vauriota huomaan myös toisen remmin alkaneen jo repeytyä irti. Onneksi tällä ei ole vaikutusta rinkan kanto-ominaisuuksiin, sillä noihin remmeihin ei suurta rasitusta normaalitilassa kohdistu. Myös rinkan nostokahva on alkanut revetä irti. Korjaaminen ei onnistu, sillä repeytyvälle kankaalle en voi mitään. Joudunkin loppuretken ajan nostamaan ja laskemaan rinkkaa eräänlaisella painiotteella varoen kuormittamasta viilekkeitä väärässä suunnassa.

Kietsimäjoella. Vastarannalla Norjan kuningaskunta.

Sää muuttuu

Matka jatkuu Vaskojoelta Kietsimäjoelle Norjan rajan tuntumaan. Tässä vaiheessa hyvästelen mäntymetsät, joita seuraavan kerran kohtaan vasta reilun parin kuukauden päästä Vätsärissä. Kietsimäjoen ylitys onnistuu helposti ja siirryn Norjan puolelle. Korkeusvaihtelut kasvavat huomattavasti niin kuin Norjan brändiin kuuluu. Tässä vaiheessa sääsket ilmaantuvat kunnolla maisemiin. Nämä sääsket eivät enää olekaan isoja, "kaasukeittimen kokoisia" kömpelyksiä, vaan pieniä terhakoita minisääskiä, jotka tulevat nuoruuden innolla päälle. Kiusa on onneksi lyhytaikainen, sillä säät tosiaan vihdoinkin kylmenevät. Sitä myöten myös unet paranevat. Ensimmäisenä aamuna Norjan puolella pohjoistuuli puhaltaa niin, että laavua purkaessa täytyy olla huolella jottei laavukangas muutu ilma-alukseksi. Räntääkin rätkii välillä.

Norjan puolella toinen huomattava ero korkeuserojen lisäksi on runsas, suorastaan maasta pursuava jäkälän määrä. Norjalaiset eivät pidä täällä poroja kesälaitumella, joten jäkälät säästyvät ahnailta sarvipäiltä. Rajan tuntumassa liikkuessa huomaa kyllä selvästi, kuinka poronhoito on Suomen puolella vaikuttanut ympäristöön.

Norjassa vietän pari vuorokautta tuulisessa ja kylmässä säässä. Heppoinen laavuni ei oikein riitä suojaamaan kovalta tuulelta ja siksi joudunkin virittelemään kaikki gore-tex-vaatteet makuupussin päälle tuulensuojaksi. Tunnen itseni kirpputoripöydäksi.

Maisemaa Gallojohkan varressa lähellä rajaa.

Ensimmäisellä ja tällä toisella etapilla majoitteenani on tosiaankin kevyt laavukangas. Pidän siitä enemmän kuin teltasta lähinnä kahdesta syystä. Ensinnäkin laavun suojassa on erinomaisen mukavaa makoilla nuotiolla huonollakin kelillä ja toiseksi laavusta on mukava tarkkailla ympäristöä. Aion kuitenkin Näkkälässä vaihtaa laavuni uskolliseen telttaani (Hilleberg Nammatj 2), koska seuraavalla etapilla on edessä karua paljakkaa ja sääsket varmasti lisääntyvät entisestään.

Kahden viikon hikoilun jälkeen lumisade ja viileä keli tuntuvat hyvältä!

Pöyrisjärven erämaahan

Norjan ekskursion jälkeen palaan Suomen puolelle Pöyrisjärven erämaahan. Maisemaa alkavat nyt hallita suhteellisen tasaiset maat, hiekkaharjut sekä porotalouden merkit. Mönkijäuria ja rakennuksia näkyy aika paljon, etenkin alueen itäpuolella. Marssinkin nopeaan tahtiin eteenpäin länttä kohti, sillä tällaisia paikkoja en tältä retkeltä etsi. Positiivista on se, että kalaa tulee mainiosti.

Tyypillistä maisemaa Pöyrisjärven erämaassa.

Suukisjoelle saavun joskus iltapäivällä kylmän pohjoistuulen puhaltaessa ja sadekuuron piiskatessa maastoa. Joki onkin tuttu jo edelliskesältä, kun ylitin sen muutamia kilometrejä alempaa kaulaa myöten "kahlaten". Nyt osun koskipaikalle, jonka kohdalta ylitys käy leikiten. Paikka on tälläkin kelillä niin miellyttävän oloinen, että päätän viettää huomenna lepopäivän.

Illalliseksi paistettua harjusta ja pottumuusia. Kuvassa koko astiastoni. Paistinpannu on luksusvaruste. Vaikka paistettu kala onkin herkkua, niin luultavasti jätän pannun seuraavalta pitkältä reissulta pois.

Aamu valkenee aurinkoisessa ja lämpimässä säässä, sopivasti juuri lepopäiväksi! Joki suo hyvin  aamukalaa, joten startti päivään on mitä mainioin. Varusteitakaan ei tarvitse tänään korjata. Aamupuuhien jälkeen istun kosken rannalle kuivaan heinikkoon. Joen ranta on mukavan avonainen, vain jokusia katajia ja koivuja kasvaa siellä täällä. Heinä vihertää kuivilla rannoilla kuin niityillä. Kaivan kirjoitusvälineet esiin. Pitkällä retkellä on hyvä pitää päiväkirjaa, jotta päivät eivät mene mielessä sekaisin. Elämää pursuaa kaikkialta esiin. Linnut laulavat lämmenneen sään kunniaksi iloisesti. Koska joki on mutkitteleva ja uoma syvä, jokea pitkin lentää monenlaisia lintuja aivan läheltäni. Tavipareja, rantasipejä, keltavästäräkkejä ja monia sellaisia, joita en edes tunnista. Vastarannalla myyrä vilistää rantapuskasta toiseen. Samassa puskassa oksistossa ramuaa pikkulintu omassa ekologisessa lokerossaan. Hyönteisiäkin on taas pitkästä aikaa ilmaantunut maisemiin lämpimän sään houkuttelemina. Harjukset ovat tästä mielissään ja tämän tästä pyörre vedessä kertoo, että kala on saanut mahantäytettä. Kirjoitushommista ei tule mitään, liikaa mielenkiintoista aistittavaa ympärillä. Laitan kirjoitusvehkeet syrjään ja istuskelen ties kuinka kauan rannalla ja imen itseeni luontoa kaikilla aisteilla. Aikani istuskeltuani köllähdän selälleni heinikkoon ja pian olenkin jo unten mailla. Loppupäivän täyttää kävely- ja valokuvausreissu jokivarressa sekä kalastus. Illan urheilusuorituksena on peseytyminen joessa. Pitkän iltanuotion jälkeen koteloidun tyytyväisenä makuupussiin loistavan päivän jälkeen. Tällaisten päivien takia täällä ollaan.

Kaukaisuudessa näkyy suuri Pöyrisjärvi. Viikon päästä katselen järveä yhtä kaukaa, mutta vastakkaiselta puolelta.

Seuraavana päivänä tuuli on jälleen pohjoisessa ja aurinko pilvessä. Jatkan matkaani länttä ja Näkkälää kohti. Pitkän päivän jälkeen saavun Pöyrisjoen, retken suurimman ylitettävän vesiesteen varteen. Seuraavat kaksi päivää, jotka ovat myös etapin viimeiset, tekee ikimuistoisiksi myrsky sekä vaikea Pöyrisjoen ylitys. Lunta tulee taivaan täydeltä vaakasuorassa, sillä tuuli on hurjan voimakas. Laavuni on näissä olosuhteissa suorituskykynsä äärirajoilla. Lumi jää maahan ja viimeisenä päivänä vaellan täysin harmaanvalkeassa maastossa. Tulee ihan talvivaellukset mieleen. Onneksi varustus on  kunnossa ja voin suorastaan nauttia olosuhteista.

Myrskyisä etapin viimeinen päivä on myös yksi koko suurvaelluksen ikimuistoisimmista päivistä!

Toisen myrskypäivän iltana tuulen jo hieman laannuttua saavun Näkkälän kylään. Matka Lemmenjoelta tänne kesti 13 päivää. Olen märkä ja väsynyt, mutta iloinen kaikista kokemuksista, erityisesti myrskypäivien muistot lämmittävät mieltä. Lisää lämpöä saan illalla saunasta. Näin alkaa lyhyt lepo- ja huoltotauko Näkkälän kylässä. Seuraavan päivän vietän paikallani lepäillen, huoltaen ja pakkaillen rinkkaan laatikostani uudet eväät. Sitten onkin jo edessä uusi seikkailu, joka vie kulkuni Norjaan ja Yli-Inarijoen kansallispuistoon.